Pientapahtumatuet

Pientapahtumatuet vuonna 2023

Joensuu on aktiivinen tapahtumien kaupunki, jossa järjestetään lukuisia tapahtumia ympäri vuoden. Joensuun kaupunki avustaa harkinnanvaraisesti talousarvion määrärahojen puitteissa pientapahtumia, joilla edistetään kävijöiden ja kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Tapahtumajärjestäjä voi hakea Joensuun kaupungilta pientapahtumatukea. Tapahtuma voi olla vaikkapa yhteisöllinen tempaus tai valtakunnallinen jonkun lajin Suomen mestaruuskisa. Pientapahtumatuki myönnetään kertaluontoiselle tapahtumalle ja tuki on käytettävä kuluvan kalenterivuoden aikana.

Pientapahtumatukea voi hakea pääsääntöisesti riippumatta tapahtuman tyylilajista, luonteesta tai ajankohdasta. Poikkeuksena ovat kulttuuri- ja taidetapahtumat, joiden avustukset haetaan kulttuuriavustuksista

Pientapahtumatuen hakijana voi olla yhdistys, osuuskunta, säätiö tai yritys.

Pientapahtumatukea haetaan kolme kertaa vuodessa sähköisellä hakemuksella. Hakuajat ovat: 1.1.–28.2.2023, 1.4.–31.5.2023 ja 1.8.–31.9.2023. Tarvittaessa kaupunki voi järjestää lisähakuja. 

Pientapahtumatuen saaja sitoutuu siihen, että lasten ja nuorten toiminnassa noudatetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen periaatteita. Lisäksi toiminnan lapsille ja nuorille tulee olla nikotiinitonta ja päihteetöntä. 

Pientapahtumatuet, vinkkejä hakemuksen jättämiseen

Vinkkejä hakemuksen jättämiseen

  • Tutustu Joensuun strategiaan ja arvoihin sekä brändiin.
  • Liitä hakemukseesi viimeisin asiakastutkimus ja/tai kumppanuusesite.
  • Voit liittää hakemukseesi myös muita liitteitä.

Ohjeita

Myönnetyt avustukset 2023

Myönnetyt avustukset 2023

YHTEYSTIEDOT

Pientapahtumatuet, Tutustu tapahtumakaupunki Joensuuhun

Sivu arviointi ja palaute