Joensuussa voimassa olevia suosituksia aikuisten sisätiloissa tapahtuvan ryhmäliikunnan keskeyttämisestä, yli 20 hengen yksityistilaisuuksien välttämisestä sekä korkeakoulujen etäopetuksesta jatketaan 6. joulukuuta saakka. Lisäksi kaupungin alueella on toistaiseksi voimassa tiukennettu kasvomaskisuositus.
Alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontui ylimääräiseen kokoukseen keskiviikkona 25. marraskuuta. Työryhmä totesi, että viime viikolla annettuja tiukennettuja suosituksia on syytä jatkaa tartuntaketjujen laajuuden ja altistuneiden suuren määrän takia.
– Viime päivinä uusien tartuntojen määrä on ollut laskussa, mutta altistuneiden ja erityisesti altistumispaikkojen suuren määrän takia riski tartuntojen leviämiselle on edelleen korkea. Varovaisuus on tarpeen kaikilla Joensuussa asuvilla, työskentelevillä ja asioivilla, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.
Joensuu on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa ja muu maakunta epidemian perustasolla. Joensuun lähikuntien tai muun maakunnan tartuntamäärissä ei ole tällä hetkellä merkkejä epidemiatilanteen muutoksista. Syksyn tapahtumat kuitenkin osoittavat, että tilanne voi muuttua hyvin nopeasti, siksi yleisten turvallisuusohjeiden noudattaminen on tärkeää kaikkialla.
Koronavirusepidemian alueellista tilannetta ja sen edellyttämiä toimenpiteitä arvioidaan alueellisessa tilannekuvatyöryhmässä, joka kokoontuu tavallisesti kerran viikossa torstaisin. Siun soten toiminta-alueen tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus.
Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille www.siunsote.fi/korona. Epidemian yleisestä tilannekuvasta tiedotetaan koordinaatioryhmän kokouksen jälkeen.
Siun sote tiedottaa koronavirustilanteesta, mahdollisista joukkoaltistumisista, laajemmista tartuntaryppäistä sekä toimintaohjeista tarpeen mukaan.
Katso myös:
Kaupungin koronavirusepidemian rajoitustoimet jatkuvat 6. joulukuuta saakka (25.11.2020)