Joensuun kaupunki käynnistää kaavamuutoksen seitsemän puiston ja puiston osan alueella Pielisjoen rannassa. Laaja puistoalue on Ylisoutajan sillan ja Sirkkalan rautatiesillan välissä.
Katso rantapuistojen sijainti kartalla
Rantapuistojen kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on avattu nähtäville huhtikuun 18. päivä ja samalla käynnistyy kaupunkilaisten laaja kuuleminen.
– Rannan puistot ovat Joensuun keskustan helmi ja tärkeitä niin asukkaille kuin kyläilijöille. Toivottavasti iso joukko kertoo meille ajatuksistaan puistojen käytölle, sanoo kaavoitusarkkitehti Natalia Musikka.
Lähtökohtana alueen säilyminen puistona
Kaavatyö käynnistetään, koska puistojen käytöstä erilaisiin tarkoituksiin on ollut kysyntää. Rantapuistoja on kaavoitettu pätkissä ja vanhimmat kaavat ovat 1920-luvulta.
Tavoitteena on vahvistaa aluetta korkeatasoisena kohtaamis- ja tapahtumapaikkana ja monipuolistaa sen käyttöä päivittäiseen oleskeluun, virkistykseen, leikkimiseen ja ulkoiluun.
– Missään tapauksessa emme tavoittele puistoalueen täyttämistä rakentamisella vaan haluamme tutkia, voidaanko alueelle ylipäätään rakentaa. Mielessä on ollut lähinnä pienet ravintolat ja palvelut, ei kerrostaloja. Lähtökohtana on, että alue säilyy puistona, Musikka tarkentaa.
Useita keinoja vaikuttaa
Asukkailla on useita väyliä kertoa rantapuistojen nykyisestä käytöstä ja toiveistaan alueen kehittämiseen.
- Verkkoysely suomeksi ja englanniksi on avattu. Kyselyyn pääsee tästä. Se on myös osoitteessa joensuu.fi/kyselyt. Vastausaikaa on 20. toukokuuta asti.
- Paperikyselyn voi täyttää Carelicumissa (Koskikatu 5) ja pääkirjastolla (Koskikatu 25).
- Mielipiteensä pääsee sanomaan matalalla kynnyksellä myös pikakyselylaitteilla Mukulakadulla (Koskikatu 5) ja Perheentalolla (Kauppakatu 27b A2–4), joissa tavoitetaan etenkin lapsiperheitä.
Kirjastolla on kyselylaite neljä viikkoa 22.4.–20.5. Toinen laite on peräjälkeen Mukulakadulla 6. toukokuuta asti ja sen jälkeen Perheentalolla 17. toukokuuta saakka. Myös pikakyselyt ovat kaksikielisiä.
- Laadinnassa olevien kaavojen verkkosivulla joensuu.fi/laadinnassa-olevat-kaavat on keskusteluosio, jossa voi kysyä nähtävillä olevista kaavoista. Kysymyksiin pyritään vastaamaan viimeistään seuraavana arkipäivänä
Kaavatyön käynnistyessä on kuultu vanhus- ja vammaisneuvostoa, sekä nuorisovaltuustoa siitä, millaisilla keinoilla asukkaiden mielipiteitä rantapuistojen kaavahankkeesta voidaan selvittää monipuolisesti.
– Neuvostoilta on saatu hyviä huomioita. Nuorisovaltuusto antoi raikkaita ideoita nuorten mielipiteiden selvittämiseksi. He toivoivat nopeita keinoja vaikuttaa ja pohdimme parhaillaan, mihin heidän suosimaansa tapahtumaan voisimme pikakyselylaitteen kanssa jalkautua, kertoo aluekoordinaattori Anni Koskeli-Ratamaa.
Yleisötilaisuuksia pidetään kaavatyön aikana kaksi. Ensimmäinen on keskiviikkona 8. toukokuuta kello 17 Pielisjoen koulun auditoriossa ja toinen pidetään kaavan luonnosvaiheessa, alustavasti vuoden lopulla.
Suunnitelmien mukaan kaavaehdotus on hyväksyttävänä keväällä 2025.
Rantapuistojen kaavasta on lisätietoa osoitteessa joensuu.fi/laadinnassa-olevat-kaavat.