Sisältöjulkaisija

angle-left Suomen fotoniikan päätapahtuma kutsuu joensuulaiset mukaan

Suomen fotoniikan päätapahtuma kutsuu joensuulaiset mukaan

Suomen fotoniikan vuosittainen päätapahtuma Optics & Photonics Days 2023 (OPD) järjestetään Joensuussa 30.5.–1.6. tiistaista torstaihin.

Itä-Suomen yliopiston Carelia-rakennuksen ala-aulassa järjestettävä yritysnäyttely avaa ensimmäistä kertaa ovensa myös suurelle yleisölle. Näyttelypisteillä voi vierailla maksutta torstaina 1. kesäkuuta kello 9.30–14.

– Joensuu on kansainvälisesti merkittävä fotoniikkaosaamisen keskittymä, joten on tärkeää tarjota myös paikallisille mahdollisuus tutustua yhteen alueen kärkitoimialoista. OPD-tapahtuman yritysnäyttelyssä valoon pohjautuviin teknologioihin pääsee tutustumaan helposti käytännön kautta. Toivomme kaupunkilaisten osallistuvan tapahtumaan rohkeasti, kannustaa Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen.

Tapahtumassa on muun muassa mahdollisuus kokeilla joensuulaisen Dispelixin kehittämiä lisätyn todellisuuden älylaseja. Euroopan optiikan seuran opiskelijajaoston järjestämissä työpajoissa pääsee itse muodostamaan valon spektrin ja ratkaisemaan erilaisia tehtäviä laservalon avulla.

– Fotoniikan sovellukset, kuten älypuhelimet, valokuituyhteydet, virtuaalilasit ja aurinkopaneelit ovat olennainen osa arkeamme, mutta ala on monille vielä tuntematon. OPD-tapahtuma on loistava tilaisuus tutustua fotoniikkaan ja sen sovelluksiin, teollisuuden trendeihin sekä Joensuun alueen fotoniikkaosaamisen vahvuuksiin, kertoo fotoniikkaliiketoiminnan kehityspäällikkö Juha Purmonen Business Joensuulta.

Kolmipäiväiseen tapahtumaan odotetaan saapuvan noin 300 fotoniikan tutkimuksen, liiketoiminnan ja teollisuuden ammattilaista eri puolilta maailmaa. Loppuumyydyssä yritysnäyttelyssä esittäytyy paikallisten Nanocompin ja Chipmetricsin lisäksi muun muassa Microsoft.

Joensuun kaupunki on yksi OPD-tapahtuman kumppaneista ja torstaina pidettävän avoimien ovien päivän järjestäjistä.