Sisältöjulkaisija

angle-left Rupimanteri-leikkipaikan hauskoja avajaisia vietetään Joen Yössä

Rupimanteri-leikkipaikan hauskoja avajaisia vietetään Joen Yössä

Joensuun kävelykadulle torin viereen kesällä saatu Rupimanteri-leikkipaikka avataan virallisesti käyttöön Joen Yössä perjantaina 23.8. kello 17.

Uuteen leikkipaikkaan tutustuu avajaisissa yleisön kanssa Klovni OHO noin puolen tunnin ohjelmallaan. Avajaisiin kuuluu tietenkin myös supervirallinen nauhan leikkaus.

Kävelykadun vanha leikkipaikka purettiin toriremontin alta. Joensuun kaupungin puistosuunnittelija Paula Lamminsalo kertoo leikkipaikan sijainnin vaikuttavan leikkipaikan välineisiin.

– Leikkipaikan sijainti kannusti meitä Rupimanterin kaltaiseen, vähän erilaiseen ja rohkeaan muutokseen. Leikkipaikan vieressä on torin huoltotie, ja aikaisemmasta leikkipaikasta jouduimme vuosien saatossa poistamaan kaikki liikkuvat osat, ne kun olivat hajonneet runsaan iltakäytön takia.

Uuden Rupimanteri-leikkipaikan taiteellinen suunnittelutyö on lahja Joensuun kaupungille Kuntarahoitukselta. Joensuu palkittiin tammikuussa vuoden vihreänä edelläkävijänä kiitoksena esimerkillisestä ympäristöystävällisestä rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Palkinnolla Kuntarahoitus nostaa esiin toimijoita, jotka ovat asettaneet kunnianhimoisia ympäristötavoitteita ja integroineet ympäristöajattelun kaikkeen toimintaansa.

Uusi leikkipaikka sai nimensä Joensuun kaupungin nimikkoeläimeltä rupimanterilta.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.