Sisältöjulkaisija

angle-left Äänestä Rantakylä viihtyisäksi

Äänestä Rantakylä viihtyisäksi

Joensuulaisilla on mahdollisuus äänestää, mihin Rantakylässä tulisi käyttää 25 000 euroa.

Osana osallistuvan budjetoinnin kokeilua joensuulaisilta kysyttiin keväällä ehdotuksia, kuinka Rantakylän viihtyisyyttä tulisi parantaa. Kysely keräsi peräti 344 vastausta. Ehdotukset vaihtelivat pienimuotoisista roskisten lisäämisestä toiveisiin saada kansainvälisiä tuotemyymälöitä ostarille. 

Saapuneet ehdotukset kävi läpi raati, johon kuului muun muassa kaupunkiympäristön sekä liikunta- ja tapahtumapalveluiden henkilöstöä. Toteuttamiskelpoiset ehdotukset jatkoivat äänestykseen, jossa kaupunkilaiset saavat itse päättää, mitkä ehdotuksista toteutetaan. Voittaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Voit osallistua äänestykseen tästä linkistä.

Voit osallistua myös paperilomakkeella. Lomakkeen voi täyttää kolmessa paikassa niiden aukioloaikana:

  • Rantakylän kirjastossa, Puronsuunkatu 1
  • ViaDia-keskus, Venetie 10
  • Rantakylän Lähiötalo, Riihisärkänkatu 6 C 16

Äänestys on avoinna 1.–15.6.

Kaikki ehdotukset eivät mahtuneet äänestykseen

Osa kyselyn ehdotuksista karsiutui, koska niiden toteuttaminen ei kuulu kaupungin toimivaltaan. Tällaisia olivat esimerkiksi sähkökaappien maalaamiset tai vaatefirmojen houkuttelu. Valtaosa tippui joukosta kuitenkin käytettävissä olevan rahan takia.

Tämän vuoden kokeilun budjetti on Rantakylän osalta 25 000 euroa. Kaikkiaan kaupunki käyttää osallistuvaan budjetointiin 130 000 euroa.

– Monille tulee yllätyksenä, kuinka paljon asiat maksavat. Esimerkiksi hyvin varustellun ulkoliikuntapaikan kustannukset ovat helposti 60 000 euroa. Mehtimäen kaltaisen skeittipuiston perustaminen maksaa reilusti enemmän. Lisäksi meidän täytyy miettiä vuosittaisia ylläpitokustannuksia, kuten roskisten tyhjentämistä ja kaluston huoltamista. Onneksi tälläkin rahalla saadaan kyllä mukavia asioita aikaan, toteaa kaupungininsinööri Tero Toivanen

– Rantakylä valikoitui osallistuvan budjetoinnin kokeilukohteeksi kokonsa perusteella. Kaupunginosa on Joensuun suurin. Varsinaisten ehdotusten lisäksi kyselyssä oli avoin tila lähettää ajatuksia Rantakylästä asuinympäristönä. Vastauksissa korostui rantakyläläisyys ja alueen positiivinen kehitys. Rantakylä valittiinkin Sanomalehti Karjalaisen vuoden 2020 äänestyksessä Joensuun parhaimmaksi asuinalueeksi. 

– Paljon tuli viestejä, joissa haluttiin korostaa Rantakylän hyviä puolia. Asukkaat ovat selvästi ylpeitä kotikaduistaan. Tietenkin mukana oli myös parannusehdotuksia, ja niihin parhaamme mukaan tartumme. Onneksi myös moni 344 ehdotuksesta on jo valmiiksi mukana tulevissa suunnitelmissa ja edistyy tulevaisuudessa, lupaa hyvinvointi- ja osallisuuspäällikkö Heini Lehikoinen.  

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.