Kalasto

Pohjois-Karjalan kalavedet houkuttelevat monipuolisuudellaan. Joensuussa on mahdollista kalastaa aivan kaupunkikeskustan tuntumassa Pielisjoen tai Pyhäselän rannoilla tai hakeutua omaan rauhaan kalavesille, joita hiljaiset erämaat ympäröivät. Olipa kyseessä pieni lampi tai suuri järvenselkä, puro tai kuohuva koski, löytyy jokaiselle kalastajalle ennen kokemattomia elämyksiä ja pyytämättömiä kaloja.

Yleisiä ruokakaloja

Joensuun vesistöissä uiskentelee paljon arvokkaita ruokakaloja, mm. järvilohi, muikku, kuha, ahven, lahna, hauki, järvitaimen, made ja säyne. Aiemmin Pyhäselästä on löydetty myös nieriää, mutta nykyään sitä ei ole havaittu pitkään aikaan. Pielisjoen järvitaimenen ja harjuksen luontaisesti lisääntyvät kannat ovat romahtaneet joen rakentamisen ja ruoppausten vuoksi. Poikasistutuksilla on kuitenkin helpotettu tilannetta ja saatu Pyhäselän järvitaimenkanta elpymään. Myös siikaa ja kuhaa on istutettu Pyhäselkään.

Kotitarve- ja ammattikalastuksen ehkäpä tärkein laji on muikku, jonka kannat ovat olleet nykyään Pyhäselässä keskinkertaiset ja Pielisessä vahvat. Joensuun seudulta tavattuja muita kalalajeja ovat nahkiainen, pikkunahkiainen, kuore, ruutana, törö, mutu, särki, seipi, suutari, sulkava, salakka, pasuri, kivennuoliainen, ankerias, kolmipiikki, kiiski, kivisimppu, härkäsimppu. Joensuun humuksissa vesissä viihtyvät erityisesti kuha, ahven ja hauki.

Ihmisten olisi hyvä olla tietoisia kalojen alamitoista ja kestävän kalastuksen periaatteista. Etenkin erittäin uhanalainen järvilohi on laji, jonka kalastuksessa täytyy olla varovainen sen kantojen turvaamiseksi.

Kalasto, linkit alaotsikoihin