Joensuun kaupunki on aloittanut Urheilukaupunki Joensuu -ohjelman valmistelun. Ohjelma liittyy kaupungin uuteen strategiaan, jonka yhtenä painopisteenä on urheiluun ja liikuntaan panostaminen. Tavoitteena on kehittää Mehtimäen alueesta Suomen hienoin keskellä kaupunkia sijaitseva toiminnan ja palvelujen keskittymä. Strategiaan on kirjattu myös kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen edistämällä liikunnallista ja aktiivista elämäntapaa.
– Urheilukaupunki Joensuun avulla haluamme tukea kaupungin kilpailukykyä ja kasvua sekä opiskelijoiden ja työvoiman houkuttelua. Puitteet esimerkiksi Mehtimäellä ovat jo nyt hienot ja tarvittavia täydennyksiä tehdään suunnitellusti. Kaupungin ympärillä avautuvat puolestaan ainutlaatuiset luontoliikunnan ympärivuotiset mahdollisuudet, kertoo strategiajohtaja Sami Laakkonen.
Osana Urheilukaupunki Joensuu -ohjelman valmistelua kerätään kaupunkilaisten mielipiteitä ja näkemyksiä Joensuusta urheilu- ja liikuntakaupunkina. Kysely on taustoittava ja sillä haetaan kuntalaisten arvioita eri näkökulmista. Kyselyn tuloksia käytetään hyödyksi muodostaessa Joensuun sanomaa urheilu- ja liikuntakaupunkina.
Kysely on avoinna 30.1 asti. Vastaaminen kestää noin 15 minuuttia ja kaikenlaiset näkemykset ovat arvokkaita.
– Joensuussa on hyvät mahdollisuudet aktiiviseen elämään sekä tavoitteelliseen urheiluun. Kyselyllä on tarkoitus kiteyttää joensuulaisen liikkumisen ja urheilun keskeisiä asioita, josta olemme itse ylpeitä. Samalla haemme myös näkemyksiä siitä, mitä liikkumisen ja urheilun pitäisi olla tulevaisuudessa, kertoo projektipäällikkö Jere Pajunen.
Ohjelmaa valmistellaan Urheilukaupunki Joensuu -hankkeessa, johon voi tutustua tarkemmin osoitteessa joensuu.fi/urheilukaupunki-joensuu. Hankkeen tavoitteena on lisätä Joensuun pito- ja vetovoimaa liikunnan ja urheilun keinoin. Hanke on käynnissä 15.7.2021–30.6.2022.