Viestinnän käsikirja, graafinen elementti, pääotsikko

Graafinen elementti

Viestinnän käsikirja, graafinen elementti

Kuvitusta ilman valokuvaa

Joensuun ilmeeseen kuuluu olennaisesti myös grafiikka. Sitä käytetään pääasiassa kahteen eri tarkoitukseen: asioiden rytmittämiseen ja kuvittamiseen. 

 

Rytmittäjä

Sisällön rytmittämiseen ja tarvittavan hierarkian aikaansaamiseksi on mahdollista käyttää ”rytmittäjiä”.

Rytmittäjiä on kolme: aallon muotoinen kuvaa jokea, pisteet taajamia ja sahalaitainen kuvio vaaroja.

Rytmittäjät ovat muotokieleltään samanlaisia kuin Joensuun logo ja typografia, eivätkä liian kuvaavia. Rytmittäjillä saa helposti aikaan myös pientä kuvitusta tekstipainotteisiin viesteihin. Rytmittäjiä voidaan käyttää kaikissa Joensuulle määritellyissä väreissä.

Rytmittäjä toimii varsinkin pienessä formaatissa paremmin kuin esim. valokuva.

Rytmittäjistä on tehty office-käyttöön dokumentti, josta voi kätevästi kopioida omiin tarpeisiinsa juuri haluamansa värisen ja muotoisen elementin tai logoversion.

Malleja rytmittäjän käytöstä

Rytmittäjiä lisättynä tekstikappaleiden ja otsikoiden väliin.

Rytmittäjistä voi muodostaa erilaisia kuvioita. Esimerkkikuva kassista, johon on piirretty rytmittäjillä kartta.

Rytmittäjiä käytettynä isona pinta-alana tapetin tapaan. Esimerkkikuvassa rytmittäjistä tehty kuvio neuvotteluhuoneen lasiseinään.

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä graafisen elementin käytöstä

Haluaisin tehdä verhot noista kuvioista.

Miten saan rytmittäjän omaan word-dokumenttiini?

  • Joensuulle on tehty logoista ja rytmittäjä-elementeistä valmis kooste yhdelle Powerpoint-sivulle. Siitä voit kopioida elementit haluamiisi office-dokumentteihin. Elementit ovat vektoritiedostoina (svg), joten voit skaalata niitä laadun huonontumatta. Pyydä valmis elementtikooste: www.joensuu.fi/viestinta

Joki-rytmittäjästä tulisi helposti pilvet, jos sen kääntäisi toisin päin.

  • Kyllä, se näyttäisi pilven yläreunalta. Käyttäessäsi elementtejä asioiden rytmittämiseen, älä käännä niitä ympäri. Jos käytät elementtiä osana isompaa kuvitusta,  voit siinä tapauksessa rajata ja kääntää niitä.

Olisi hienoa käyttää rytmittäjiä tuollaisena yhtenä pintana, mutta en osaa tehdä sellaista.

  • Kyllä se onnistuu. Mieti valmiiksi mitä ja miksi haluat sekä mihin mediaan se olisi tulossa. Sen jälkeen ota yhteyttä: www.joensuu.fi/viestinta

Saanko tehdä oman rytmittäjän, minulla olisi tosi hyvä idea!

  • Rytmittäjät on suunniteltu toimimaan Joensuun koko visuaalisuuden kanssa, joten käytä siis valmiita tiedostoja. Voit kuitenkin käyttää rytmittäjiä Joensuulle määritellyissä väreissä, valitse siis niistä parhaiten omaan tarpeeseesi sopiva. 

Sisältöjulkaisija

 

Tarvitsetko apua, lisätietoa tai valmiita pohjia/materiaaleja? Ota yhteyttä viestinta@joensuu.fi