Katusuunnitelma
Sisältöjulkaisija
Koivuniemenpuisto, Kukkilinnunpuiston 1. osa-alue
Joensuun kaupungin Koivuniemenpuistoon sijoittuvan Kukkilinnunpuiston ensimmäisen osa-alueen suunnitelmaluonnos koskee puiston nykyisen pyörätien ja rannan välistä noin kahden hehtaarin kokoista aluetta.
Suunnitelmaluonnoksessa nykyistä rantapolkua ja paikoin syöpynyttä rantatöyrästä on esitetty kohennettaviksi, rantatöyräälle on suunniteltu kaksi esteetöntä oleskelutasannetta, jokivarteen on suunniteltu uusi kivituhkapintainen puistoväyläosuus, koko alueelle lisättäisiin oleskelun ja istuskelun paikkoja, sekä pyörätien varrelle rakennettaisiin kolme kukkilintuaiheista porttia. Alueen nykyiset pyörätiet olisivat jatkossakin valaistut ja myös uusi puistoväylä ja oleskelutasanteet valaistaisiin. Vihersuunnittelussa on keskitytty luonnon monimuotoisuutta tukevan niittykasvillisuuden sekä puiden lisäämiseen.
Katso alta puistosuunnitelmaluonnos, leikkauskuvia puistoväylistä ja laitureista, havainnekuva sekä esittelyt porteista, laitureista (näköalatasanteista) ja kasvillisuudesta.
Suunnitelmat ovat olleet julkisesti nähtävillä 13. – 27.4.2023.
Yhteystiedot
Luonnosvaiheen asiakirjat
Nähtävillä: