Innokaupunki Joensuu
Innokaupunki Joensuu
Innokaupunki Joensuu
Joensuu on mukana luomassa Suomesta maailman innovatiivisinta maata kestävän kaupunkikehittämisen keinoin
Kehittämisen painopisteinä metsäbiotalous ja fotoniikka
Joensuu on osa valtakunnallista kestävän kaupunkikehittämisen Innokaupungit-verkostoa, johon kuuluu 16 suomalaista yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkia. Verkostoon kuuluvat kaupungit ovat solmineet valtion kanssa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittämisen aiesopimuksen vuosille 2021–2027. Kukin innokaupunki kohdentaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoitusta omiin vahvuuksiinsa perustuviin strategisiin painopistealoihin. Joensuussa painopistealat ovat metsäbiotalous ja fotoniikka.
Innokaupunkina olemme luomassa Suomesta maailman toimivinta kokeilu- ja innovaatioympäristöä vuoteen 2030 mennessä. Emme tee tätä työtä yksin, vaan yhdessä muiden innokaupunkien, valtion, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän kanssa.
Joensuun kaupungin lisäksi käytännön toimenpiteiden toteuttajia ovat alueelliset yhteistyökumppanit, kuten Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Business Joensuu ja Luonnonvarakeskus. Käytännön kehittämistyö tapahtuu pääasiassa EU:n, valtion ja kaupunkien myöntämän hankerahoituksen kautta. Pohjois-Karjalassa aluerahoittajia ovat myös Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Keskiössä tutkimus, liiketoiminta ja innovaatiot
Laaja yhteistyö tukee innovaatioiden luomista sekä yliopistojen tutkimustulosten soveltamista ja kaupallistamista yrityksissä. Tavoitteena on uudistaa kaupungin elinkeinoelämää uusien teknologioiden avulla ja parantaa ihmisten elämää kaupunkiympäristössä.
Innokaupunkina tuemme innovaatiolähtöistä kasvua, kansainvälistymistä, kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta sekä työllisyyttä ja osaamista alueellamme. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa Joensuun mainetta kansainvälisesti houkuttelevana koulutuksen ja tutkimuksen keskuksena.
Myös ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys sekä kaupungin ilmastotavoitteet ovat tärkeässä osassa, koska kaupungeilla on merkittävä rooli globaaliin kestävyyskriisiin vastaamisessa.
Joensuun päätavoitteena on olla ainutlaatuinen metsäbiotalouden osaamis- ja yrityskaupunki sekä johtava fotoniikkaosaamisen keskus. Molemmat toimialat tarvitsevat tekijöitä, joiden kehittämät ratkaisut tukevat meidän kaikkien hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa.
Painopistealojen kehitystä ohjataan Photonics Joensuu ja Forest Joensuu -verkostoissa.
Photonics Joensuu
Photonics Joensuu on Joensuun alueen merkittävien fotoniikan tutkimus‑, kehitys-, koulutus-, liiketoiminta- ja innovaatiotoimijoiden yhteenliittymä. Tavoitteena on edistää fotoniikan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä elinkeinoelämää. Photonics Joensuu tukee alueen fotoniikkayritysten liiketoiminnan kasvua sekä uusien yritysten sijoittumista alueelle.
Lue lisää yhteistyöstä Photonics Joensuu -verkostossa
Liity Photonics Joensuu -ryhmään LinkedInissä
Forest Joensuu
Forest Joensuu on alueen metsäbiotalouden tutkimus‑, koulutus-, kehitys- ja innovaatiotoimijoiden yhteenliittymä. Forest Joensuun tavoitteena on tiivistää yhteistyötä uusien innovaatioiden, liiketoiminnan kasvun ja alueen vetovoiman tueksi. Toiminta yhdistää Joensuun ja lähialueen metsäbiotalouden huippuyritykset, tutkijat, kouluttajat ja liiketoiminnan kehittäjät.
Lue lisää yhteistyöstä Forest Joensuu -verkostossa.
Liity Forest Joensuu -ryhmään LinkedInissä.
Uutisia ja lisätietoa
Yhteystiedot
Seppo Tossavainen
elinkeino- ja kansainvälisten asioiden päällikkö
040 343 3377
seppo.tossavainen@joensuu.fi
Jenni Jokela
kansliapäällikkö
050 380 3552
jenni.jokela@joensuu.fi
Innokaupungit luovat yhteistyöstä innovaatioita ja innovaatioista kestävyyttä.
Innokaupunki, logot
Tämä aineisto on tuotettu osana Joensuun kaupungin innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen (EAKR) toimintoja, joita osarahoittavat Euroopan unioni sekä Joensuun kaupunki.