Sisältöjulkaisija

angle-left Suomen suven avaus järjestetään tänä vuonna verkossa

Suomen suven avaus järjestetään tänä vuonna verkossa

Suomen suven avaus on yksi Joensuun rakastetuimmista ja perinteikkäimmistä tapahtumista. Vuodesta 1985 lähtien tuhannet lapset ovat kokoontuneet keväisin Joensuun Laulurinteelle laulamaan Suomen suven avatuksi. Tapahtumasta on muodostunut myös tuhansien kaupunkilaisten kevätperinne.

Tänä vuonna Suven avausta ei voimassa olevien kokoontumisrajoitusten takia kuitenkaan voi järjestää perinteiseen tapaan. Sen sijaan Suven avaukseen osallistutaan tällä kertaa verkossa.

Suven avaus 35 vuotta -video julkaistaan Youtubessa tapahtumapäivänä perjantaina 29. toukokuuta kello 12. Video vastaa Suven avauksen formaattia välijuontoineen, alkaen Suvivirrestä ja päättyen Karjalaisten lauluun.

– Suven avaus on arvokas perinne 35 vuoden ajalta eikä se voi katketa. Suvi on avattu, satoi tai paistoi. Ja kun ei päästä paikalle, avataan suvi sitten verkossa, sanoo Suven avauksen tuottaja Mika Vanhanen.

Koulut harjoittelevat kevään aikana yhteislaulut sekä tanssin, jonka on tehnyt Karhumäen koulu. Koko harjoitusmateriaali löytyy verkosta. Tapahtumapäivänä oppilaat ja yleisö laulavat lauluja seuraten sanoja videolta ja taustalla soi Suven avaukselle aiemmin tuotetut harjoitusäänitteet. Kappaleiden aikana voi myös seurata kuvamateriaalia, joka liittyy Suven avaukseen, Joensuuhun ja laulettaviin lauluihin.

Suven avaus -videosta vastaa Mika Vanhanen yhteistyössä Joensuun kaupungin mediaosaajien kanssa. Se on katsottavissa myös jälkeenpäin.

Aiemmista Suven avauksista on juuri julkaistu koostevideo, jossa pääsee muistelemaan tapahtuman tunnelmia vuosien varrelta. Videossa on kuvia vuodelta 1985 lähtien. Video on osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=nMCe79dsi6A.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.