Pohjois-Karjalassa todettiin viikolla 43 yhteensä 39 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 48. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 37. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 21.
Pohjois-Karjalassa on todettu useita joukkoaltistumisia tämän ja viime viikon aikana. Korona-altistumisia on todettu kouluissa, oppilaitoksissa, harrastusryhmissä, hoivakodeissa ja yksityistilaisuuksissa.
Koulut ja harrastusseurat ovat tiedottaneet altistuneita omissa kanavissaan ja ohjanneet oireiden seurannasta. Siun sote on ollut yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettuihin. Oireseurantaan ohjattuja kehotetaan edelleen menemään koronatestiin matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmaantuu. Torstaiaamupäivään mennessä Pohjois-Karjalassa oli 209 karanteeniin määrättyä henkilöä.
Myös Siun soten verkkosivujen altistumispaikkojen listaan on lisätty useita paikkoja viime päivien aikana. Altistumispaikkojen listan voi tarkistaa osoitteesta www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat.
Koronavirukselle altistuneen tai altistumista epäilevän kehotetaan menemään koronatestiin matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmenee. Altistumistapauksissa testiä suositellaan myös rokotetuille, joilla on koronaan viittaavia oireita. Muutoin oireisena tulee muistaa pysytellä kotona ja välttää kontakteja muihin ihmisiin.
– Yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista on yhä rokottamatta noin 20 prosenttia. Pandemia ei ole ohi, vaikka rokotukset vakavia tautimuotoja vähentävätkin. Rokottamattomilla on kuitenkin edelleen suuri riski saada vakavia oireita koronaviruksesta. Kasvomaskin käyttö on edelleen tarpeen, jos ollaan lähekkäin useiden ihmisten kanssa. Etenkin jos rokotussuoja on vielä vajaa tai sitä ei ole lainkaan, kannattaa maskia käyttää matalalla kynnyksellä, ylilääkäri Jukka Heikkinen sanoo.
Ikäryhmien rokotuskattavuuksissa on eroja
Pohjois-Karjalassa kaksi rokoterokoteannosta on saanut noin 78 prosenttia yli 12-vuotiaista. Yhden rokoteannoksen saaneita on 84 prosenttia. Korkeimmat rokotuskattavuudet ovat iäkkäimmissä ikäryhmissä. Yli 70-vuotiasta kaksi koronarokotetta on saanut jo yli 90 prosenttia ja 60–69-vuotiaissakin rokotuskattavuus on liki 90 prosenttia. Iäkkäimpien ikäryhmien korkeat rokotuskattavuudet nostavat myös maakuntamme rokotusten kokonaiskattavuutta.
– Nuoremmissa ikäluokissa rokotuskattavuus jää kuitenkin vielä kauas 80 prosentin kattavuudesta. Esimerkiksi 20–29-vuotiaissa yhden rokoteannoksen on saanut 71 prosenttia ja kaksi annosta 63 prosenttia. Rokotuskattavuus pitäisi ehdottomasti saada korkeammaksi myös nuorissa ikäluokissa, Heikkinen toteaa.
THL:n rokotuskattavuusluvut ovat Pohjois-Karjalan osalta hieman Siun soten tilastoja korkeammat. THL:n tilastojen mukaan yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista kaksi rokotusannosta on tähän mennessä saanut 80 prosenttia ja yhden rokotuksen 86,5 prosenttia. Myös ikäryhmäkohtaiset kattavuudet ovat THL:n tilastoissa pari prosenttiyksikköä korkeampia.
Suurin osa viime viikolla todetuista tartunnoista oli alle 30-vuotiailla. Eniten tartuntoja oli 10–19-vuotiailla. Tartuntoja todettiin viikolla 43 Joensuussa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Nurmeksessa ja Outokummussa. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 86 % tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli kuusi.
Viikolla 43 todetuista koronatartunnoista liki 80 prosenttia todettiin rokottamattomilla henkilöillä ja 13,5 prosenttia yhden rokoteannoksen saaneilla. Noin 8 prosenttia tartunnoista todettiin kaksi rokoteannosta saaneilla.
Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.
Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmän seuraava kokous on torstaina 11.11.2021.
Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 43 (25.–31.10.2021)
- Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 37, muutos edellisviikkoon -2
- Tartunnan saaneista rokottamattomia 78,4 %, 1. rokotuksen saaneita 13,5 %, molemmat rokotteet saaneita 8,1 %.
- Tartuntojen alkuperä tiedossa 86 %
- 14 vrk ilmaantuvuus (25.-31.10.2021): 46,66, muutos + 10,84
- Koronasta aiheutuva terveydenhuollon kuormitus: vähäinen*
*Terveydenhuollon kuormitus mittaa Siun soten keskussairaalassa ja terveyskeskussairaaloissa hoidettavina olevien koronapotilaiden määrää suhteessa käytettävissä oleviin hoitopaikkoihin ja resursseihin asteikolla vähäinen – kohtalainen – vaikea.