Koko Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin alue on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Yhtenäiset suositukset kasvomaskien käytöstä, julkisista ja yksityisistä kokoontumisista, matkustamisesta sekä harrastustoiminnasta astuvat voimaan välittömästi 3.12.2020 ja ovat voimassa 4.1.2021 saakka.
Epidemiatilanne Pohjois-Karjalassa on huonontunut nopeasti, kuten koko Suomessa. Siun soten alueella tartunnat on pystytty toistaiseksi jäljittämään hyvin ja altistuneet tavoittamaan. Huolestuttavia ilmiöitä kuitenkin ovat uusien tartuntojen ilmeneminen joka puolella maakuntaa sekä yli 60-vuotiaiden saamien tartuntojen määrän kasvu.
– Tartunnat eivät enää keskity vain tietyille alueille tai samaan ryppääseen, vaan tartunnat ovat lähtöisin useista eri lähteistä ja niitä tulee ilmi joka puolelta maakuntaa, myös pienemmissä kunnissa. Riski sille, että tartunnat lähtevät leviämään väestössä kasvaa koko ajan, perustelee toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.
– Jokainen voi omalla toiminnallaan estää viruksen leviämistä. Oman ja toisten terveyden takia annetut suositukset on syytä ottaa tosissaan. Muistutan myös koronatestiin hakeutumisesta mahdollisimman pian oireiden alettua, lisää Kaipiainen.
Siun soten alueellinen Covid-19-tilannekuvatyöryhmä kokoontui tänään 3.12. iltapäivällä arvioimaan alueen epidemiatilannetta ja koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehtyjen toimenpiteiden riittävyyttä.
Suositukset koko Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueelle ovat:
- Suositellaan yleisötilaisuuksien rajaamista 20 henkilöön koko Pohjois-Karjalan alueella.
- Suositellaan alueellisesti yksityistilaisuuksien rajaamista 20 henkilöön edellyttäen turvavälien ja hygieniaohjeistuksien täyttymistä.
- Kasvomaskien käyttöä suositellaan työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.
- Suositellaan aikuisten ryhmäliikunnan keskeyttämisen jatkamista sisätiloissa.
- Suositellaan korkeakoulujen väliaikaista etäopetusta jatkettavan huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.
- Etätyösuositus aina kun mahdollista.
- Suositellaan välttämään matkustamista kotimaassa ja ulkomailla.
Siun soten toiminta-alueen Covid-19-tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus. Ryhmän puheenjohtajana toimii toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalveluista. Ryhmä kokoontuu viikoittain torstaisin.
Katso alueelliset suositukset ja rajoituksen Siun soten verkkosivuilta.