Siun sotessa on käynnissä kolmannet koronarokotukset THL:n suosittelemille rokotusryhmille. Ajan kolmanteen koronarokotukseen verkkoajanvarauksen tai puhelinpalvelun kautta voivat tällä hetkellä varata sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvat 12–69-vuotiaat, perusterveet 60–69-vuotiaat sekä lyhyellä rokotusvälillä 1. ja 2. koronarokotteen saaneet henkilöt. Rokotusajan voi varata, kun 2. koronarokotteesta on kulunut vähintään 6 kuukautta.
Siun sotessa rokotusaikoja tarjotaan varattavaksi viikko kerrallaan. Uusia aikoja avautuu lauantaisin kello 12 ja maanantaisin kello 8. Aikoja on tarjolla maanantaista perjantaihin. Näin ollen 3. koronarokotusajan voi varata vasta kun 2. rokotteesta on kulunut kuusi kuukautta tai muutama päivä sitä ennen. Sama käytäntö on verkkoajanvarauksessa ja puhelinpalvelussa. Siun sotessa rokotetaan samanaikaisesti 1., 2. ja 3. koronarokotteita.
– Rokotusaikojen määrä vaihtelee jonkin verran viikoittain. Osa rokotuksista toteutetaan ajanvarauksella, mutta paljon rokotuksia järjestetään myös ilman verkko- tai puhelinajanvarausta. Esimerkiksi koululaisten, laitoksissa ja hoivakodeissa asuvien, kotihoidon asukkaiden ja yli 70-vuotiaiden rokotukset toteutetaan aikaa tarjoamalla. Rokotejärjestelyt ovat iso kokonaisuus. Rokotusaikojen avaamisella viikon jaksoissa varmistetaan rokotteiden ja rokottajien riittävyys varatuille ajoille. Pidemmällä välillä muutosten riski kasvaa ja tämä voisi aiheuttaa tarpeen perua tai muuttaa asiakasaikoja, koronarokotuksia koordinoiva osastonhoitaja Anna Pölönen sanoo.
– Tällä hetkellä rokotukset työllistävät myös runsaasti henkilöstöä, kun käynnissä ovat koronarokotusten lisäksi myös influenssarokotukset. Viikoittain toteutettu ajanvaraus helpottaa merkittävästi rokottajaresurssin suunnittelua, Pölönen jatkaa.
Koronarokotteen suojateho ei heikkene hetkessä
Kolmas koronarokote suositellaan otettavan, kun 2. koronarokotteesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. THL:n mukaan rokotteen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.
– Kolmas koronarokote annetaan aikaisintaan puolen vuoden kuluttua 2. rokotteesta. Kahden rokoteannoksen saaneen suojateho virusta vastaan ei heikkene hetkessä, joten kolmatta rokotetta ei tarvitse ottaa päivälleen kuuden kuukauden kuluttua. Ainostaan voimakkaasti immuunipuutteisille 3. rokoteannos annetaan jo kahden kuukauden jälkeen, infektioylilääkäri Jennifer Sieberns sanoo.
Koronarokotuksen ajanvaraus
Ajan koronarokotukseen voi varata verkkoajanvarauksen tai puhelinpalvelun kautta maanantaisin kello 8–11 numerossa p. 013 330 2131.
Verkkoajanvarauksessa on tärkeää, että koronarokotusaika varataan oikealle ajalle. Ajanvarauksessa on omat painikkeet 1., 2. ja 3. koronarokotteille. Aikaa kolmanteen koronarokotukseen ei voi varata 1. tai 2. rokotuksiin varatuille ajoille. Rokotusoikeus ja varattu rokotusaika tarkistetaan rokotuksen yhteydessä.