Sisältöjulkaisija

angle-left Puhas: Enon jäteasema auki kesäkaudella kerran kuussa

Enon jäteasema auki kesäkaudella kerran kuussa

Jäteyhtiö Puhas Oy:n jäteasemakokeilu Enossa jatkuu kesäkaudella 2022. Asema on avoinna toukokuusta syyskuuhun joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 16–18. Aukiolopäivät ovat keskiviikkoisin 4.5., 1.6., 6.7., 3.8. ja 7.9.2022. Jäteasema sijaitsee Enon kunnanvarikolla osoitteessa Kauppatie 21.

– Enon jäteasemalla kysyntä on painottunut erityisesti kesäkaudelle ja syksyyn, kertoo Puhaksen käyttöpäällikkö Juho Mutanen

Enon jäteasemakokeilu on tarkoitettu ainoastaan kotitalouksille. Kulku alueelle tapahtuu ensimmäisestä portista, kun paikalle saapuu Enon keskustasta. Turvallisuuden takaamiseksi Puhas ottaa alueelle yhden asiakkaan kerrallaan.

Enon jäteasemalle voi tuoda puuta, poltettavaa jätettä, vaarallisia jätteitä ja sähkölaitteita. Asemalla otetaan vastaan enintään kahden kuutiometrin kokoisia kuormia.

Maksutta Enon jäteasemalle voi tuoda vaarallisia jätteitä ja sähkölaitteita. Asemalla otetaan vastaan puuta ja poltettavaa jätettä voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Enon jäteasemalla ei kuitenkaan oteta vastaan kestopuuta. Lähin vastaanottopaikka kestopuulle ja esimerkiksi huonekaluille, rakennusjätteelle sekä yritysten jätteille on Kontiolahden jäteasema, osoitteessa Nosturikatu 4, 80770 Kontiolahti. Kontiolahden jäteasema on avoinna arkimaanantaisin klo 15–19 ja arkitorstaisin klo 9–13.

Talvikaudella, lokakuusta huhtikuuhun Enon jäteasema on avoinna joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 12–14.

Puhaksen nettisivuilta voi tarkistaa, mitä jätteitä Enon jäteasemalla tarkalleen ottaen otetaan vastaan. Lisätiedot: www.puhas.fi/eno.