Sisältöjulkaisija

angle-left Noljakan ja Enon leikkipaikat kunnostettiin kaupunkilaisten toiveiden pohjalta

Noljakan ja Enon leikkipaikat kunnostettiin kaupunkilaisten toiveiden pohjalta

Joensuun kaupunki on kunnostanut tänä kesänä Kervilänkujan leikkipaikan Noljalassa sekä Niskan leikkipaikan Enossa. Leikkipaikat suunniteltiin kaupunkilaisten toiveiden pohjalta viime vuonna tehdyn kyselyn ja alueen lapsille suunnattujen työpajojen tulosten perusteella. Kyselyssä ja työpajoissa sai esittää omia toiveitaan sekä äänestää leikkipuistojen teemaa, värimaailmaa sekä puistoihin tulevia leikkivälineitä ja kalusteita.

Noljakan leikkipaikka on jo saatu avattua ja sen teemaksi valikoitui värikäs sirkus. Yksittäisistä välineistä leikkipaikalle eniten toivotut maatrampoliinit löytyvät myös leikkipuiston valikoimasta.

Enon leikkipaikka on vielä rakenteilla ja se avautuu lokakuun aikana. Leikkipaikan teemaksi äänestettiin menninkäiset ja haltijat.

Kaupunkiin on saatu tämän kesän aikana myös yksi ihan uusi leikkipaikka, sillä Kanervalanpuistoon on rakennettu päiväkoti Riemun viereen ihan uusi leikkialue. Kanervalanpuiston leikkipaikka on arkisin päiväkodin käytössä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin sinne ovat tervetulleita kaikki leikkijät. Kanervalanpuiston leikkipaikka löytyy Kanervalasta Vanamokadun ja Orvokkitien väliseltä alueelta.

Ensi vuonna leikkipaikkojen peruskorjausvuorossa on Karjalanpuiston leikkipaikka Niinivaaralla. Puiston suunnittelun tueksi järjestettiin keväällä verkkokysely, jonka tulokset otetaan huomioon syksyllä alkavassa suunnittelussa. Puistoon toivottiin kyselyssä leikkipaikan säilymisen lisäksi muun muassa lisää puita ja muuta kasvillisuutta. Puistosta joudutaan poistamaan pensaita ja muutamia huonokuntoisia puita, joten kasvillisuuden lisääminen otetaan suunnittelussa huomioon. Karjalanpuiston suunnitelmaluonnos tulee vielä nähtäville tämän vuoden aikana.