Sisältöjulkaisija

angle-left Kelan etäpalvelut kokeiluun Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran palvelupisteillä

Kelan etäpalvelut kokeiluun Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran palvelupisteillä

Kela ja Joensuun kaupunki aloittavat kolme kuukautta kestävän Kelan etäpalvelukokeilun Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran palvelupisteillä helmikuun alussa.

Etäpalvelussa Kelan palveluneuvoja neuvoo asiakasta kuvayhteyden välityksellä ja palvelu vastaa Kelan palvelupisteessä annettavaa palvelua.

– Kelan etäpalvelussa asiakas saa neuvontaa kasvokkain ihan oikealta kelalaiselta, eli koneiden kanssa ei tarvitse keskustella, kertoo Joensuun kaupungin aluekoordinaattori Anni Koskeli-Ratamaa.

– Kaupungin palvelupisteiden henkilöstö auttaa etäpalvelun käytössä. Asiakkaan tarvitsee vain tulla paikalle ja meidän henkilöstömme neuvoo siitä eteenpäin. Palvelu on hieno lisä Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran asukkaille, Koskeli-Ratamaa iloitsee.

Etäpalvelupisteellä voi hoitaa samoja asioita kuin Kelan palvelupisteessä. Lisäksi asiakkaalle annetaan apua verkkoasioinnissa. Palvelu on ensisijaisesti tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat laajempaa neuvontaa Kela-asioissa ja joille verkkoasiointi on syystä tai toisesta hankalaa.

Kelan etäpalvelupiste toimii Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa kaupungin palvelupisteillä ensin kokeiluna 1.2.–30.4. Kelan palvelua saa palvelupisteiden normaaleina aukioloaikoina.

Etäpalveluun ei tarvitse varata aikaa etukäteen, mutta aivan kuten millä tahansa muullakin palvelupisteellä, omaa vuoroa voi joutua odottamaan hetken.

– Tuupovaara ja Kiihtelysvaara valikoituivat kokeiluun käytännön syistä. Enon palvelupisteellä on kokeilun aikaan käynnissä iso remontti ja Pyhäselän palvelupisteen tilat ovat kokeilulle vähän haastavat, taustoittaa Koskeli-Ratamaa.

Jatkosta ja laajentamisesta muille kaupungin palvelupisteille keskustellaan siinä vaiheessa, kun nähdään, miten palvelu toimii ja onko sille kysyntää.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.