Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupunki liputtaa sateenkaarilipuilla Vapaudenpuistossa

Kaupunki liputtaa sateenkaarilipuilla Vapaudenpuistossa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-viikkoa vietetään Pohjois-Karjalassa 15.–21. toukokuuta. Joensuun kaupunki osoittaa tukea vähemmistöille liputtamalla sateenkaarilipuilla Vapaudenpuistossa teemaviikon aikana. Lisäksi Joensuun nuorisovaltuusto järjestää nuorten sateenkaaridiscon yhdessä kaupungin nuorisopalvelujen kanssa.

- Teetimme kuntalaisille kyselyn, jonka mukaan noin kolmasosa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä on kokenut epäasiallista kohtelua yleisillä alueilla ja yli 20 prosenttia on kokenut syrjintää. Joensuun kaupunki tuomitsee kaiken häirinnän ja syrjinnän. Meidän kaduillamme ei kenenkään tule pelätä ja siksikin haluamme osoittaa tukemme vähemmistöille, kertoo Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen.

Aiemmin Joensuussa on liputettu sateenkaarilipuilla muun muassa Itä- ja Länsisillan ja kaupungintalon saloissa.

- Viime vuonna liputimme kaupungintalon tornissa, sillä sillalla olleita lippuja oli yritetty tärvellä. Nyt liput tulevat puistoon, jonka saloissa osoitamme juhlapäivinä tukea myös Ukrainan lipuilla. Mikäli ilkivaltaa esiintyy, niin löydämme kyllä paikan missä liput saavat liehua turvallisesti, toteaa Pyykkönen.

Nuorten sateenkaaridisco järjestetään torstaina 18.5. Nuorisokeskus Whisperissä. 

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.