Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupungin alueella kohdennetut ja määräaikaiset koronaviruksen ehkäisytoimet purevat

Joensuun kaupungin alueella kohdennetut ja määräaikaiset koronaviruksen ehkäisytoimet purevat

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui arvioimaan kaupungin alueen koronatilannetta ja linjauksia perjantaina 10. joulukuuta. Viime viikkoina Joensuun kaupungin alueella koronavirustartunnat ovat olleet laskussa.

Paikallisesti koronaviruksen tartuntaketjuja on pyritty ehkäisemään kohdennetuilla ja määräaikaisilla koronarajoituksilla, joita on asetettu viranomaisten kanssa yhteistyössä esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa.

– Kohdennetut koronarajoitukset ovat toimineet ja tartunnat ovat laskussa. Tästä kiitos erityisesti vanhemmille, huoltajille ja oppilaille, jotka ovat noudattaneet päiväkotien ja koulujen tarkempia ohjeita. Tällä on ollut merkitystä ja tartuntaketjuja on saatu katkaistua. Näin on myös pidetty meidän palvelumme auki ja työntekijämme työkykyisenä, toteaa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

– Lisäksi erityiskiitos kuuluu kaupungin työntekijöille, kun moni on joutunut jälleen kerran venymään. Tälläkin on ollut iso merkitys, jotta koronarajoitukset ovat purreet, jatkaa Karjalainen.

Kaupungin eri palveluissa, kuten esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, ei ole tällä hetkellä voimassa olevia kohdennettuja koronarajoituksia. Tällä hetkellä kaupungin palvelut toimivat normaalisti.

– Korona ei tunne joulupyhiä ja tartunnat tuntuvat leviävän perhepiirissä. Tästä syystä on hyvä muistaa ja noudattaa voimassa olevia terveysturvallisuusohjeita. Tärkeää on, että pestään käsiä, muistetaan hyvä yskimishygienia ja muistetaan pitää etäisyyttä toisiin, muistuttaa Karjalainen.

Jouluna matkustavien syytä tarkistaa eri alueiden koronavirustilanne ja varmistaa rokotesuoja

Jouluna matkustavien on myös syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa eri alueiden koronavirustilanne, voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset. Mikäli alueella käytetään koronapassia, on hyvä varmistaa, että rokotukset ovat kunnossa.

Koronatilanne voi luonnollisesti muuttua paikallisesti nopeasti ja edelleen kohdennetut rajoitukset voivat olla mahdollisia Joensuun kaupungin eri palveluissa. Mikäli uusia koronarajoituksia asetetaan voimaan, kaupunki tiedottaa niistä ensi tilassa palvelukohtaisesti.

Kaupungin tiloissa ja palveluissa asioivia pyydetään huomioimaan yleiset koronaan liittyvät terveysturvallisuusohjeet. Tärkeää on, että muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käytetään kasvomaskia, mikäli palveluissa on ruuhkaa. Lisäksi on tärkeää pestä käsiä, käyttää käsihuuhdetta sekä muistaa hyvä yskimishygienia.

Kaupungin eri palveluiden koronaohjeet löytyvät osoitteesta www.joensuu.fi/korona.