Joensuun kaupunki täyttää kuluvana vuonna 175 vuotta. Vuoteen sisältyy kaupungin järjestämiä juhlavuoden teematapahtumia sekä Kulttuurin Unelmavuosi 2023 -hankkeen mittava ohjelma. Hanke toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja paikallisten toimijoiden kanssa.
Kulttuurin Unelmavuosi mahdollistaa yli sata ilmaista tapahtumaa niin kaupunkikeskustassa kuin pitäjissä. Lisäksi talvikautta virkistää kolmiviikkoinen Laulurinteen Lumipuisto, joka järjestetään talvilomaviikkojen aikana. Myös Laulurinteen Lumipuisto on veloitukseton.
Tapahtumakausi alkaa Joensuun Kulttuurin unelmavuoden avajaisilla, jotka järjestään perjantaina 20. tammikuuta Botanialla klo 18–19.
– Alkanut vuosi tulee muodostumaan loisteliaaksi tapahtumavuodeksi Joensuussa. Normaalin tapahtumatoiminnan lisäksi Unelmavuosi rikastuttaa arkea ympäri vuotta. Myös talvilomaviikoille osuva Lumipuisto piristää aktiivisia talvisydämen matkailuviikkoja. Joensuun kaupungin varsinaista syntymäpäiväjuhlaa vietetään marraskuussa Joensuu-päivänä. Elämyksellinen tapahtumavuosi on tulollaan meidän kaikkien iloksi. Lämpimästi tervetuloa mukaan tapahtumavuoteen, toivottaa Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Katriina Leppänen.
Kulttuurin Unelmavuoden avajaiset perjantaina 20. tammikuuta
Kulttuurin Unelmavuoden avajaiset pidetään Botanialla (Heinäpurontie 70) perjantaina 20. tammikuuta kello 18–19. Luvassa on tanssi- ja tulitaidetta, elävää musiikkia ja maagisia valohahmoja. Tervehdyssanat lausuu kaupunginjohtaja Kari Karjalainen. Botanialle on vapaa pääsy avajaispäivänä kello 15–22.
Tapahtumatarjonnan lisäksi Kulttuurin Unelmavuosi osallistaa joensuulaisia myös kilpailujen kautta. Käynnissä ovat luoville aloille ja ruoka-alan yrittäjille suunnattu Huipun juurella -ideakilpailu ja kaikille avoin Unelmien pipo -suunnittelukilpailu yhteistyössä Taito Pohjois-Karjalan kanssa. Unelmavuoteen liittyvä kaikki tapahtuma- ja tiedotusmateriaali löytyvät osoitteesta www.unelmavuosi.fi.
Lisätietoja Laulurinteen Lumipuistosta löytyy Visit Joensuun verkkosivuilta.
Kulttuurin Unelmavuosi -hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahastosta Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Joensuun kaupunki.
Laulurinteen Lumipuiston järjestää Joensuun kaupungin hallinnoima Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta -hanke. Laulurinteen Lumipuisto järjestetään 20.2.–12.3.2023.