Sisältöjulkaisija

angle-left Hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen jää eläkkeelle

Hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen jää eläkkeelle

Joensuun kaupungin hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen jää eläkkeelle 1. joulukuuta 2023.

Huurinainen on ilmoittanut eroavansa hyvinvointijohtajan virasta. Joensuun kaupunginhallitus käsittelee eroilmoituksen maanantaina 20. helmikuuta. Huurinaisen viimeinen varsinainen työpäivä on elokuun lopulla.

– Hyvinvointijohtajana olen voinut olla laajasti mukana kuntalaisten hyvinvointiin liittyvissä asioissa, ja työ on ollut minulle henkilökohtaisesti erittäin merkityksellinen ja erittäin mieluinen. Eläkkeelle siirtymiseen liittyy yhtäältä haikeutta upeiden työkavereiden ja mielekkäiden työtehtävien menettämisestä, mutta toisaalta myös positiivista odotusta siitä, mitä tämä seuraava elämänvaihe tuo tullessaan. Muutos on aina mahdollisuus, niin organisaatiolle kuin henkilökohtaisella tasolla, toteaa Riitta Huurinainen.

Riitta Huurinainen aloitti virassa maaliskuussa 2017. Hän on Joensuun kaupungin ensimmäinen hyvinvointijohtaja.

Huurinainen on työskennellyt urallaan muun muassa Kelan, Imatran Seudun Sähkön ja Metsäkeskus Etelä-Savon johtotehtävissä.

– Riitan työuran ajalle Joensuussa on osunut jatkuvaa palveluverkon sekä organisaation muutostarvetta sekä historialliset tapahtumat kuten hyvinvointialueuudistus, korona sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan seurannaisvaikutuksineen. Työ on vaatinut häneltä venymistä, täydellistä omistautumista sekä rohkeutta. Kiitän Riittaa kaikesta kaupunkimme ja kaupunkilaisten eteen tehdystä työstä ja toivotan mukavaa loppusuoraa erittäin ansaitulle eläkkeelle, sanoo Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.