Sisältöjulkaisija

angle-left Carelicumissa digitaitopäivä 17.5. – teemoina turvallisuus ja osallisuus

Carelicumissa digitaitopäivä 17.5. – teemoina turvallisuus ja osallisuus

Digi- ja väestötietoviraston järjestämää Digitaitoviikkoa vietetään 16.–20. toukokuuta. Joensuun kaupunki järjestää viikon teeman mukaisesti kaikille avoimen ja maksuttoman digitaitopäivän, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta tarjolla olevasta digituesta ja digitaalisista palveluista.

Digitaitopäivää vietetään Carelicumissa tiistaina 17. toukokuuta kello 10–16

– Digitalisoituva maailma haastaa aika-ajoin meistä jokaisen. Haluamme kaupunkina nostaa esille niitä toimijoita, joilta on saatavilla digiasioissa apua, kertoo Joensuun kaupungin aluekoordinaattori Anni Koskeli-Ratamaa.

– Digitaitopäivän teemoiksi ovat nousseet turvallisuus ja osallisuus. Ne ovat olleet esillä paitsi digituen alueellisessa verkostossa, myös kaupungin järjestämissä asukasilloissa ja järjestötapaamisissa, Koskeli-Ratamaa taustoittaa.

Päivän ohjelma koostuu digipalveluja tarjoavien yhdistysten ja muiden toimijoiden puheenvuoroista sekä esittelypisteistä, joista voi käydä hakemassa apua oman arjen digipulmiin.

Carelicumin aulassa on päivän ajan digineuvoja antamassa apua ja opastusta muun muassa tietokoneen, älypuhelinten ja tablettien käyttöön.

Digitaitopäivän ohjelma

Carelicum, Koskikatu 5

klo 10–11 Tietoturvan merkitys digiarjessa, Joen Severi ja Joensuun kaupunki
klo 11–11.20 Valinta vai puolesta valittu? - Asiaa digiosallisuudesta, Arki digittää -hanke / Honkalampi-säätiö
klo 12–12.20 Kelan sähköiset palvelut, Kela
klo 12.30–13.30 Tietoturvan merkitys digiarjessa, Joen Severi ja Joensuun kaupunki
klo 13.30–13.50 Miten e-lasku hyödyttää meitä kaikkia?, Joensuun kaupunki
klo 14.30–14.50 Turvallinen pankkiasiointi ja digitaaliset palvelut, Nordea
klo 15.00–15.20 Varmuutta verkkoon, Osuuspankki
klo 15.30 tilaisuuden päätössanat

Carelicumin aulassa on päivän ajan digineuvontaa ja esittelypisteitä seuraavilta toimijoilta: Joensuun kaupunki, Joensuun kirjastot, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry, Kela, Aspa-säätiö, Osuuspankki ja Nordea.

Seuraa Digitaitopäivää etänä

Kaikki Digitaitopäivän puheenvuorot ovat katsottavissa myös etänä vaikkapa kotoa käsin. Pääset seuraamaan päivän puheenvuoroja Teams-ohjelmalla tästä linkistä.

Koneelle ei tarvitse ladata mitään sovellusta, pelkkä nettiselain ja nettiyhteys riittävät.

Ajatus digitaitopäivän järjestämiselle nousi esiin Pohjois-Karjalan alueelliselta digitukiverkostolta ja päivän ohjelma on koottu yhteistyössä verkoston toimijoiden kanssa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.