Jääkausi

Viimeisimmän, niin sanotun Veiksel-jääkauden aikana koko Suomi peittyi enimmillään kaksi-kolme kilometriä paksun mannerjäätikön alle. Jääkausi alkoi jo noin 117 000 vuotta sitten ja päättyi Suomen kohdalla noin 10 000 vuotta sitten mannerjäätikön sulettua. Jääkauden aikana oli vaiheita, jolloin Suomi oli kokonaan jään peitossa, ja vaiheita, jolloin se oli suurelta osin jäätön. Laajimmillaan mannerjäätikkö oli 20 000-19 000 vuotta sitten, jolloin se ulottui etelässä Berliiniin saakka.

Mannerjäätikön vaikutukset

Jääkaudet ovat antaneet jälkensä liuskevyöhykkeen pintaan. Kun parin kilometrin paksuinen mannerjää levisi maamme yli luoteesta kaakkoon, se repi mukanaan silloisen maapeitteen sekä peruskalliosta kiviä ja lohkareita. Näitä siirtolohkareita voidaan tavata Joensuun alueella. Liikkuva jäämassa hioi kallioiden vastasivut loiviksi silokallioiksi, jotka järvien rannoilla tyrskyjen ja aallokon vaikutuksesta ovat säilyneet paljaana. Jäätikön pohjassa kulkeutuneet kivet ja sora piirsivät silokallioiden pintaan uurteita, joiden perusteella mannerjäätikön viimeinen virtaussuunta on määriteltävissä. Rikkonaisiin kohtiin jää raivasi laaksoja, joita nyt täyttävät järvet, savipellot ja suokaistaleet. Kaikki Itä-Suomen suuret vesistöalueet ovat luode-kaakko suuntaisia, mikä kertoo silloisesta jään liikkumissuunnasta.

Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Sulamisvedet muovasivat myös kivikoita. Esimerkiksi Tuupovaarassa Pomilonlammen pohjoispuolella oleva Louhi-niminen louhikkovyö on erinomainen esimerkki mannerjäätikön sulamisvesien kuluttavasta työstä. Jääkauden jälkeen myös routa on jossain määrin muotoillut louhikkoa.