Sovellukset
Viestinnän käsikirja, sovellukset-sivun pääotsikko
Sovellukset
Viestinnän käsikirja, sovellukset
Ohjeita valmiiden aineistojen käyttöön ja toteuttamiseen
Joensuulle on tehty ilmeuudistuksen yhteydessä sovelluksia, joiden avulla näytämme aina samalta eri medioissa. Pyri noudattamaan sovelluksien yhteydessä annettuja ohjeita, jotta saavutettavuuskriteerit täyttyvät. Kiteytä asiasi mahdollisimman selkeäksi, älä jaarittele ja puhu ymmärrettävää kieltä.
Kansio
Kansio on A4-kokoiselle materiaalille tarkoitettu säilytysväline. Kansio on suunniteltu koko kaupungin tarpeisiin, eikä sitä ole personoitu osoitteilla tai muilla elementeillä. Siinä ei ole myöskään mitään vanhaksi menevää tietoa, vain logo etukannessa ja verkko-osoite takakannessa. Laadukkaimman lopputuloksen saa käyttämällä läpivärjättyä sinistä kartonkia ja valkeaa painoväriä tai valkeaa foliointia. Kustannustehokkaampi vaihtoehto on painaa vain siniset kannet ja jättää sisus valkoiseksi.
Videot
Yhtenäisen ilmeen saamiseksi on myös Joensuun kaupungille tehtäviin videoihin määritelty muutama lähtökohta. Huomioi myös saavutettavuus käyttämissäsi grafiikoissa.
Alussa käytetään sinistä tasaista väripintaa. Jos tarvitaan, niin videota kuvaava otsikko keskitetään ruutuun (Fontti: Sporting Grotesgue Bold). Toinen vaihtoehto on tuoda Joensuun logo ja mahdollinen tekstitarkenne aloitusruutuun.
Videota on mahdollista rytmittää väliotsikoilla (Fontti: Sporting Grotesgue Bold), tasaus vasempaan reunaan.
Jos videossa on tarve nimetä esim. henkilö, toteutetaan se seuraavalla tavalla: Ensin ilmestyy pallo vasempaan alareunaan, jonka jälkeen pallo leviää tekstin vaatimaan leveyteen (Fontti: Sporting Grotesque Bold) ja mahdollinen tarkenne, esim. ammatti (Fontti: IBM Plex Sans Regular)
Videon loppuun sininen väripinta. Seuraavaksi ilmestyy pelkästään logon ympyrä ja heti perään koko logo (+ mahdollinen tekstitarkenne). Jos tarvitaan esittää myös muita logoja Joensuun logon yhteydessä, taustaväri kääntyy valkoiseksi ja Joensuu logo siniseksi. Lähtökohtaisesti muut logot ovat alisteisia Joensuulle.
Käyntikortti
- Käyntikortti on suunniteltu mahdollisimman monikäyttöiseksi.
- Henkilön mahdolliset sosiaalisen median yhteydet merkitään mustilla kanavatunnuksilla ja mahdollisilla käyttäjänimillä.
- Käyntikortti on suunniteltu kaksipuoliseksi. Toinen puoli on sininen jossa on valkoinen logo keskitettynä. Toinen puoli on varattu yhteystiedoille.
- Kaksikielisessä kortissa molemmat puolet on varattu yhteystiedoille. Sininen Joensuu-logo lisätään oikeaan alareunaan.
- Molemmissa versioissa mahdolliset muut logot (rahoittajat, yhteistyökumppanit jne.) tulee sijoittaa mustavalkoisina kortin vasempaan alareunaan.
Kirjekuori
C5- ja C4-kokoiset kirjekuoret on suunniteltu mahdollisimman ajattomiksi ja soveltuviksi kaikkeen käyttöön. Kannessa on sininen Joensuu-logo ja takakannen läpässä joensuu.fi -verkko-osoite.
Rollup-teline
Rollupeja on suunniteltu kolme erilaista hiukan eri asetteluin ja eri tarpeisiin.
Huomioi käyttötarkoitus ja -kohde kun suunnittelet sisältöä. Muista näkyvyys ja yksinkertaista viestisi.
- Yleismalli, jossa pelkkä sininen logo valkoisella pohjalla, sekä rytmittäjä ja joensuu.fi alhaalla antamassa hiukan lisää ilmettä. Toimii kaikissa Joensuun tapahtumissa.
- Kuvallinen malli, jossa tilaa otsikolle ja sisältötekstille.
- Kuvallinen malli, jossa tilaa otsikolle.
Asiakirjapohja
Asiakirjapohja on tehty virallisen standardin mukaan. Siinä on käytetty Arial-kirjasinta, näin ollen se näkyy samanlaisena kaikilla päätelaitteilla.
Pohjaan on luotu seuraavat tyylit valmiiksi:
- Pääotsikko
- Väliotsikko
- Leipäteksti
- Muista täyttää yksikön virallinen nimi!
- Käytä tyylejä, jotta asiakirja pysyy saavutettavana!
Huom! Asiakirjapohjasta on tehty myös toinen versio, johon on sisällytetty Joensuun ilmeen mukaiset fontit. Tyhjän tiedoston koko on tällöin 2 Mb, joten kun lähetät asiakirjan sähköpostilla, tee siitä PDF-tiedosto. Näin et kuormita vastaanottajan sähköpostitiliä.
Kirjepohja
Kirjepohjaa voi käyttää rennompiin asioihin kuin asikirjapohjaa. Esim. kutsuihin, tiedotteisiin, tapahtumiin jne.
Kirjepohja on suunniteltu saavutettavaksi ja siihen on luotu seuraavat tyylit valmiiksi.
- Pääotsikko
- Ingressi
- Väliotsikko
- Leipäteksti
- Muista täyttää yksikön virallinen nimi!
- Käytä tyylejä, jotta kirjepohja pysyy saavutettavana!
Huom! Pohjaan on sisällytetty Joensuun ilmeen mukaiset fontit. Tyhjän tiedoston koko on tällöin 2 Mb, joten kun lähetät asiakirjan sähköpostilla, tee siitä PDF-tiedosto. Näin et kuormita vastaanottajan sähköpostitiliä.
Raporttipohja
Raporttipohjaa voi nimensä mukaan käyttää raporttien kasaamiseen, mutta myös muihin kantta ja sisällysluetteloa tarvitseviin kohteisiin.
Raporttipohja on myös suunniteltu saavutettavaksi. Pohjaan on luotu seuraavat tyylit valmiiksi. Käytä tyylejä, jotta asiakirja pysyy saavutettavana!
- Kansi otsikko
- Kansi tarkenneteksti
- Sisällysluettelon otsikko
- Sisällysluettelo tasot 1–3
- Otsikko 1, 2 ja 3
- Leipäteksti
- Muista täyttää yksikön virallinen nimi!
Huom! Pohjaan on sisällytetty Joensuun ilmeen mukaiset fontit. Tyhjän tiedoston koko on tällöin 2 Mb, joten kun lähetät asiakirjan sähköpostilla, tee siitä PDF-tiedosto. Näin et kuormita vastaanottajan sähköpostitiliä.
Julistepohja
Julistepohja on tehty Powerpoint-pohjaan siksi, että sen käyttö olisi mahdollisimman helppoa kaikille.
Voit tehdä julistepohjalla somekuvia, kutsuja, ilmoituksia jne. Voit tulostaa niitä itse ja tallentaa julkaisustasi kuvan tai pdf-tiedoston.
Huom! Muista että Powerpointilla tehdyt tiedostot eivät kelpaa sanomalehteen tai muuhunkaan painopaikkaan.
Pohja on tehty A4- ja A3-kokoon, pysty- ja vaakaformaattiin sekä kolmena eri väriversiona. Pohja koostuu lähtökohtaisesti seuraavista pääelementeistä.
- Kuvapaikka.
- Otsikko.
- Rytmittäjä. Tämä elementti antaa ilmettä ja auttaa hierarkian rakentamisessa.
- Sisältöteksti ja kehote/ohjaus.
- Yhteystiedot ja logo.
Banneripohja
Banneripohja on tehty Powerpoint-ohjelmaan siksi, että sen käyttö olisi mahdollisimman helppoa kaikille. Pohja toimii samalla tavalla kuin julistepohjakin.
Voit tehdä pohjalla somekuvia, mainosbannereita, digitaalisia kuvatarpeita jne.
Pohja on tehty kahteen yleisempään sosiaalisen median kuvakokoon (1024x1024 px ja 1920x1080 px), neliö- ja vaakaformaattiin.
Pohja koostuu seuraavista pääelementeistä.
- Apuotsikko.
- Rytmittäjä. Tämä elementti antaa ilmettä ja auttaa hierarkian tekemisessä.
- Pääotsikko.
- Kehote tai ohjaus.
- Logo. Tilan vuoksi logolle on varattu paikka vain vaakaformaatissa.
Powerpoint-esitys (perusmalli)
Esityspohjaan on tehty kaksi eritasoista tyylipohjaryhmää, perus ja edistynyt.
Perusryhmässä on vähemmän valmiita sivuvaihtoehtoja, kun taas edistyneessä ryhmässä on enemmän valmiita sivuvaihtoehtoja.
Perusryhmässä on seuraavat sivuvaihtoehdot:
- Esityksen otsikkosivu, jossa mahdollisuus myös alaotsikolle/kuvaukselle. Sininen tausta.
- Väliotsikko-, tekstinosto- tai sitaatti-sivu. Punainen tausta.
- Väliotsikko-, sitaatti- ja lopetussivu. Sininen tausta.
- Otsikko ja sisältö.
- Otsikko, sisältö ja objekti (esim. graafi).
- Otsikko, sisältö 2 palstaa.
- Otsikko ja objekti (esim. graafi).
- Otsikko, lyhyt sisältö ja iso kuva.
- Otsikko, sisältö ja pieni kuva.
Näin teet esityksestäsi saavutettavamman
- Kirjoita kuvaavat otsikot.
- Käytä selkeää kieltä.
- Tee tekstistä silmäiltävää, käytä väliotsikkoja.
- Tekstikoko vähintään 32 pt.
- Käytä myös kuvia, infografiikkaa ja videoita.
- Käytä valmiita sivupohjia, ne on tehty saavutettaviksi!
Powerpoint-esitys (edistynyt malli)
Edistyneessä ryhmästä löytyy perusmallin sivujen lisäksi seuraavat sivupohjat:
- Iso logosivu.
- Värillisiä nostotekstisivuja.
- Iso kuva ja tekstilaatikko.
- Kuvallisia väliotsikkosivuja. Varmista kuvaa valitessasi, että väliotsikko pysyy luettavana.
- Kuvasivuja, joissa on tilaa lyhyelle tekstille.
Toista lopetussivulla esityksesi tärkein asia.
Sisältöjulkaisija
Tarvitsetko apua, lisätietoa tai valmiita pohjia/materiaaleja? Ota yhteyttä viestinta@joensuu.fi