Joensuun Laulurinteellä vietettävä ainutlaatuinen kuorotapahtuma Suomen suven avaus täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Laululavan perinteisen alakoululaisten suurkuoron iltakonsertin lisäksi järjestetään myös päivätapahtuma yläkoululaisille ja lukiolaisille.
Iltakonsertti ja päivätapahtuma järjestetään perjantaina 30. toukokuuta. Kello 18 alkava iltakonsertti on kaikille avoin ja pääsymaksuton. Ruuhkien välttämiseksi joensuulaisia pyydetään saapumaan tapahtumaan jalan tai pyörällä.
Päivätapahtuma on suunnattu joensuulaisille yläkoululaisille ja lukiolaisille, ja heidät kutsutaan tapahtumaan koulukohtaisesti. Tapahtumaan järjestetään myös kuljetukset.
Tähtivieraina Mirella ja Arja Koriseva
Juhlavuoden tapahtumiin on saatu mukaan Suomen suosituimpiin artisteihin kuuluva, kuusi Emma-palkintoa pokannut poptähti Mirella sekä tangokuningattarien kuningatar Arja Koriseva. Mirella esiintyy sekä päivätapahtumassa, että iltakonsertissa. Arja Korisevan tulkintoja kuullaan Laululavan iltakonsertissa.
Kello 18 alkavan iltakonsertin ohjelma koostuu suosituimmista Suomen suven avauksen lauluista vuosien varrelta. Iltakonserttia voi seurata myös Karjalainen Syke -radiokanavan striimaamana.
Radiokuorona toimii Marjalan koulun kuoro johtajanaan opettaja Johanna Koukkunen. Laulujen säestyksestä sekä orkesteriesityksestä vastaa Joensuun puhallinorkesteri täydennettynä Joensuun kaupunginorkesterin muusikoilla kapellimestarinaan Mika Hirvonen. Tapahtumatekniikasta vastaa Tuuparecords Oy.
Suomen suven avaukseen osallistuu joensuulaisten alakoululaisten lisäksi oppilaita Juuan Poikolan koulusta, Kesälahden koulusta, Viinijärven koulusta, Liperin Salokylän koulusta, Nurmeksen Porokylän koulusta sekä Kuopion Haapaniemen koulusta. Yhteensä konsertissa laulaa kaikkiaan 5100 koululaista.
- Mukaan mahtuu vielä, jos innokkaita kouluja löytyy. Tällä hetkellä osallistuvia kouluja on 29. Edellisvuonna niitä oli 35. Noin tuhannelle laulajalle löytyy vielä paikat, ottakaa vain yhteyttä, kannustaa työryhmän puheenjohtaja, Joensuun Karhunmäen koulun rehtori Timo Nykänen.
Juontajina koululaiset
Iltakonsertin avaavat joensuulaisen Kanervalan koulun oppilaat Eden Lehtinen ja Aurora Romppanen. Tapahtuman juontavat Nepenmäen koulun oppilaat Ruut Hägg ja Myrsky Määttänen opettajansa Minttu Muhosen kanssa. Timo Nykänen luo katsauksen tapahtuman 40 vuoteen.
Myös yleisölle tarjotaan laulumahdollisuus kuoron kanssa. Tilaisuudessa on mahdollista ladata laulujen sanat omaan puhelimeen ja liittyä suurkuoron lauluun.
- Luvassa on tuttuja ja toivottuja lauluja vuosien varrelta. Toivommekin, että saamme kerättyä Laulurinteelle kaikkien aikojen suurkuoron kajauttamaan suven avatuksi, toteaa Joensuun kulttuurijohtaja Katriina Leppänen.
Suven avaus 40 vuotta ohjelma
1. Suvivirsi
2. Suomen suven avaus, Kanervalan koulu
3. Suvilaulu Joensuulle
4. Kesä-Joensuu
5. 40 vuotta Suven avausta, puhe Timo Nykänen
6. Tähtiartisti
* Enkelin silmin
* Tuulen värit - Pocahontas
7. Suomi-sikermä
8. Huugi-Guugi
9. Orkesteri
10. Älä tule paha kesä
11. Tähtiartisti
12. Karjalaisten laulu
Koulut voivat ilmoittautua mukaan tapahtumaan ottamalla yhteyttä Timo Nykäseen: timo.nykanen@joensuu.fi.