"Liikuntapaikkoja kaupunki pullollaan :)"

Maakuntaviesti

JOENSUUN MAAKUNTAVIESTISSÄ KAIKKI HIIHTÄÄ – TERVETULOA MUKAAN!

Osallistuitko Maakuntaviestiin? Anna palautetta tapahtumasta vastaamalla palautekyselyyn.

 

Pohjois-Karjalan 73. maakuntaviesti hiihdetään Joensuun laulurinteen ympäristössä lauantaina 9.2.2019. Kilpailukeskus sijaitsee raviradalla. Kilpailun suojelija on kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Maakuntaviestissä on neljä eri sarjaa (A, B, C ja minimaakuntaviesti), joihin osallistuu yhteensä lähes 60 joukkuetta. Minimaakuntaviesti hiihdetään ennen varsinaista maakuntaviestiä. Mielenkiintoa kilpailuun tuo se, että A, B ja C- sarjat lähtevät ladulle yhtä aikaa. Samalla ladulla hiihtää siis maakunnan huippuhiihtäjät että harrastajat samaan aikaan.

Maakuntaviestissä on myös talvista ohjelmaa koko perheelle. Tarjolla on ilmaista kuumaa mehua lapsille, makkaranmyyntiä ja raviradan ravintola palvelee yleisöä tapahtuman aikana. Yleisöllä on mahdollisuus kokeilla talutusratsusta, rekiajelua ja alueelta löytyy myös hevostaitojen harjoittelupiste sekä raviradan lasten hevosmaailma. Pulkkamäki on tehty tapahtuma-alueelle perheen pienimmille.

Tulokset A- ja B-sarja

Place Team name Category Time
1 Kontiolahti 1 A-sarja 1:07:27.7
2 Joensuu 1 A-sarja 1:07:34.1
3 Kitee 1 A-sarja 1:08:54.8
4 Liperi 1 A-sarja 1:11:26.1
5 Joensuu 2 A-sarja 1:11:42.0
6 Liperi 2 A-sarja 1:12:38.0
7 Valtimo A-sarja 1:15:22.2
8 Kitee 2 A-sarja 1:16:33.9
9 Tohmajärvi A-sarja 1:18:06.5
  Tarkemmat tulokset ja ajat tästä  

 

 

Place Team name Category Time
1 Venäjän Karjala B-sarja 1:09:58.6
2 Ilomantsi B-sarja 1:10:11.5
3 Joensuu 3 B-sarja 1:14:24.3
4 Kontiolahti 2 B-sarja 1:17:40.3
5 Joensuu 4 B-sarja 1:23:01.8
6 Polvijärvi B-sarja 1:24:17.5
7 Juuka B-sarja 1:27:49.9
8 Joensuu 5 B-sarja 1:29:06.7
 

 

Tarkemmat tulokset ja ajat tästä

   

 

Tulokset C-sarja

Place Team name Time Difference
1 Pärnän Kiertäjät 40:12.4 -
2 Kuusiston Jylhä 1 41:33.4 +1:21.0
3 Kontun Koutsit 41:53.3 +1:40.9
4 Joensuun Virkamiesurheilijat 42:35.7 +2:23.3
5 Kalevan Rasti 1 42:48.1 +2:35.7
6 Treeniryhmä 43:10.3 +2:57.9
7 Liperin Taimi 44:24.3 +4:11.9
8 Kalevan Rasti 2 45:04.1 +4:51.7
9 Vauhti Wax Technologies 46:27.3 +6:14.9
10 Puutalon Pojat 46:29.4 +6:17.0
11 Kuusiston Jylhä 2 46:40.5 +6:28.1
12 Kytänniemen Karpaasit 47:08.6 +6:56.2
13 Kontiolahden Murheilijat 48:10.3 +7:57.9
14 Ski Team Voko 49:55.7 +9:43.3
15 Tohmajärvi 1 49:59.4 +9:47.0
16 Jippo Joensuu 50:00.8 +9:48.4
17 Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto 50:02.6 +9:50.2
18 Outokummun Energia Oy 50:18.9 +10:06.5
19 Hi-Ki 50:49.3 +10:36.9
20 Karjalainen 51:02.2 +10:49.8
21 Ultra Sisu 51:03.6 +10:51.2
22 Veturitallin Hurmos 51:34.1 +11:21.7
23 Himalicious-UEF 51:40.7 +11:28.3
24 Medisize 52:57.6 +12:45.2
25 Tohmajärvi 2 54:35.9 +14:23.5
26 Kuusiston Jylhä 3 54:53.3 +14:40.9
27 Joensuun Maila 55:28.2 +15:15.8
28 Joensuun Maila Toimisto 55:38.9 +15:26.5
29 Ultra Sisu Ladies 58:12.6 +18:00.2
30 Machine Learning Pro 58:29.2 +18:16.8
31 CMS 58:31.0 +18:18.6
32 Medisize 2 1:00:18.8 +20:06.4
33 Joensuun Latu 1:00:20.4 +20:08.0
DNS Nurmes - -
 

 

Tarkemmat tulokset ja ajat tästä

   



Tulokset / Minimaakuntaviesti

Place Team name Time Difference
1 Joensuun Kataja 1 21:40.6 -
2 Joensuun Kataja 2 22:22.9 +0:42.3
3 Joensuun Kataja 3 23:17.3 +1:36.7
4 Liperin Hiihtoseura 1 24:05.6 +2:25.0
5 Joensuun Kataja 4 24:39.2 +2:58.6
6 Pyhäselän Urheilijat 24:59.0 +3:18.4
7 Joensuun Kataja 5 25:18.3 +3:37.7
8 Joensuun Kataja 6 25:36.6 +3:56.0
9 Liperin Hiihtoseura 2 25:45.6 +4:05.0
10 Kiteen Urheilijat 1 25:49.9 +4:09.3
11 Kiihtelysvaaran Urheilijat 26:07.8 +4:27.2
12 Polvijärven Vauhti 26:46.1 +5:05.5
13 Ilomantsin Urheilijat 28:39.1 +6:58.5
14 Kiteen Urheilijat 2 29:48.1 +8:07.5
15 Tohmajärven Urheilijat 29:50.1 +8:09.5
 

 

Tarkemmat tulokset ja ajat tästä

   


 

Kilpailuohjelma lauantaina 9.2.2019

9.00               Lipunnosto Raviradalla
10.00             Minimaakuntaviestin lähtö

11.00             Minimaakuntaviestin palkintojenjako

11.45             Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen tervehdys

11.50             Pohjois-Karjalan Hiihto ry:n tervehdys
12.00             Maakuntaviestin lähtö
14.00             Palkintojenjako raviradan katsomossa sisätiloissa

Ilmoittautuneet Joukkueet:

A-sarja (9): Joensuu I, Liperi I, Kitee I, Valtimo , Tohmajärvi , Kontiolahti I, Joensuu II, Liperi II, Kitee II

B-sarja (8): Joensuu 3, Joensuu 4, Ilomantsi, Venäjän Karjala, Polvijärvi, Juuka, Kontiolahti 2, Joensuu 5

C-sarja (33): Kuusiston Jylhä 1, Kuusiston Jylhä 2, Kuusiston Jylhä 3, Puutalon Pojat, Veturitallin Hurmos, Liperin Taimi, Joensuun Maila, Ultra Sisu Ladies, Ultra Sisu, Joensuun Latu, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Outokummun Energia Oy, Kalevan Rasti 1, Kalevan Rasti 2, JIPPO Joensuu, Himalcious-UEF, Joensuun kaupungin virkamiesjoukkue, Joensuun Maila/Toimisto, Tohmäjärvi 1, Tohmajärvi 2, CMS, Medisize, Machine Learning Pro, Kytänniemen Karpaasit, Hi-Ki, Medisize 2 Ski Team Peräkammarin Pojat feat Juha & Pasi, Sanomalehti Karjalainen, Vauhti Wax Technologies, Treeniryhmä, Kontun koutsit, Kontiolahden Murheilijat, Ski Team VOKO, Pärnän Kiertäjät

Viesti hiihdetään A- ja B-sarjoissa seuraavasti:

  1. osuus          Myl/Nyl                                6 km perinteinen
  2. osuus          Nyl tai M60                          3 km perinteinen
  3. osuus          M16 tai M50                        3 km perinteinen
  4. osuus          N16 tai N40 tai M60            3 km vapaa
  5. osuus          M18 tai M40                        3 km vapaa
  6. osuus          M14 tai Nyl tai M60             3 km vapaa
  7. osuus          Myl tai Nyl                           6 km vapaa

  C-sarja hiihdetään seuraavasti:

  1. osuus                              6km perinteinen
  2. osuus                              3km perinteinen
  3. osuus                              3km vapaa
  4. osuus                              3km vapaa

Minimaakuntaviestin osuudet:

  1. T/P 12 1km P

  2. T/P 10 1km P

  3. T/P 10 1km V

  4. T/P 12 1km V

  5. T/P 14 1km V

Ohjelma sisätiloissa Raviradan katsomossa klo 9.00-14.00:

  • Hevosmaailma keppihevosineen ja tarvikkeineen lapsien käytettävissä
  • Kasvomaalausta (maksullinen, 1 euro)
  • Raviradan ravintola ja kahvila auki koko päivän (yleisöllä mahdollisuus ruokailla ravintolassa 10 eurolla).
  • Maakuntaviesti menu: Coleslawsalaatti (g,m), Vihreäsalaatti, punaherukkakastike (g,m), Vaalea- ja tummaleipä (m), Kanaa ja pasta (L), Kasvispasta (g, m, vegaani), Marjakiisseli(m,g), Kahvi, tee.

Ohjelma ulkona Raviradalla klo 10.00-14.00:

  • Talutusratsastusta ja rekiajelua (maksullinen, 2 euroa)
  • Mehutarjoilu lapsille
  • Hevostaitojen harjoittelupiste
  • Pulkkamäki (omat laskuvälineet mukaan)

Lisätietoja:

Ilari Nissinen, kilpailunjohtaja, Joensuun Kataja ry hiihtojaoston puheenjohtaja

Puh: 044 010 2396, email: ilari.nissinen@hotmail.com

Tarmo Koivuranta, suunnittelija, Joensuun kaupunki

Puh: 050 590 1353, email: tarmo.koivuranta@joensuu.fi

 

Päivitetty 12.02.2019

Kilpailuohjeet

0.6MB, PDF

Maakuntaviestin kartta

Maakuntaviestin lähtölista A- ja B-sarjat

Maakuntaviestin lähtölista C-sarja

Maakuntaviestin lähtölista minimaakuntaviesti