Kivikautiset talot

Itä-Suomessa ryhdyttiin rakentamaan taloja viimeistään vuoden 4000 eKr. tienoilla. Rakentamistapa vaati aikaa ja vaivaa, ja tarkoituksena oli, että talot kestävät vuosikymmeniä. Tällaisten talojen rakentaminen loppui vasta varhaisella metallikaudella, vuoden 2000 eKr. jälkeen. Nämä osin maahan kaivetut, hirsirakenteiset talot ovat merkki ainakin puolikiinteästä asumisesta. Suurin osa yhteisöstä pysytteli samalla paikalla enimmän osan vuotta.

Talojen perustaksi kaivettiin maahan pitkänomainen syvennys, jolloin rakennus jäi osittain maanpinnan alapuolelle. Rakennukset ovat olleet sivuilta 6 – 8 metriä pitkiä ja päädyistä 4 – 5 metriä. Yleensä kulkuaukko on sijainnut päädyssä, toisinaan oviaukkoja on ollut rakennuksen molemmissa päissä. Talot on rakennettu aivan rannan tuntumaan siten, että rakennuksen pitkät sivut ovat olleet rannan suuntaisia. Vaikka talojen orgaaninen aines on usein maatunut, erottuvat talojen pohjat kaivauksilla tummempina maan värjäyminä, joskus selvärajaisina suorakulmion muotoisina laikkuina.

Neoliittisen talon jäänteet saattavat nykyään erottua maanpinnalla soikeana painanteena. Joskus taloista on jäljellä hiiltyneitä jäännöksiä. Rakennukset lienevät olleet melko lailla palonarkoja. Joskus rakennusten sisältä on löytynyt merkkejä nuotioista tai kivetyistä liesistä. Tulta täytyi pitää yllä jatkuvasti, sillä kosteus ilman tulenpitoa tällaisessa puurakenteisessa asumuksessa on suuri, ja rakennus olisi helposti lahonnut paikoilleen. Todennäköisesti rakennuksissa on asuttu pääasiassa talvisin, sillä kesäisin oleskelu ulkosalla on varmasti ollut hämärää ja kosteaa taloa miellyttävämpää.