Baltian jääjärvi oli valtava sisäjärvi, joka sijaitsi korkeammalla kuin merenpinta. Kun jää oli vetäytynyt läntisen Skandinavian alaville maille, järvi mursi uuden lasku-uoman Keski-Ruotsissa, ja vedenpinta laski lähes 30 metriä. Suolaista vettä virtasi entiseen makean veden altaaseen. Tätä Itämeren vaihetta on kutsuttu Yoldia-mereksi (9500 – 8800 eKr).

Maankohoamisen seurauksena myös Yoldia-meren pinta laski. Itämeren allas kuroutui jälleen sisäjärveksi, ns. Ancylus-järveksi (8800 – 7000 eKr.). Jään sulamisvedet nostivat aluksi Ancylus-järven pintaa alueilla, joilla maa kohosi hitaammin kuin järven laskujoella Keski-Ruotsissa. Lopulta järven pinta tulvi Tanskan salmien yli ja veden pinnat kääntyivät laskuun koko Itämeren piirissä (8000 eKr.). Joitakin satoja vuosia myöhemmin suolainen vesi tunkeutui järvialtaaseen. Tätä vaihetta kutsutaan Litorina-mereksi (7000 – noin 1000 eKr.). Litorina-vaiheen jälkeen puhutaan jo Itämerestä.