Jääkausi päättyy Ilomantsissa

Ilomantsin esihistorialliset kohteet Jääkauden lopulla yli 12 000 vuotta sitten nykyisen Itämeren altaassa lainehti Baltian jääjärvi. Laajimmillaan se ulottui Kiihtelysvaaran ja Enoon saakka. Ilomantsin alueella jään alta paljastui kuivaa maata, mutta tänne patoutui pienempi, Ilomantsin jääjärvenä tunnettu allas. Se sijaitsi nykyisen Ilomantsijärven kohdalla; järven pinta oli 20 metriä nykyistä pintaa korkeammalla. Järven pohjoisreuna kulki Huhuksen tienoilla Selkäkankaalla. Etelässä sulamisvedet laskivat Umpijärven ja Suhan uomien kautta Baltian jääjärveen. Jään sulamisen edetessä paljastui Koitere, ja jääjärvi purkautui Lylykosken kautta Pieliseen.

Jääkauden synnyttämät maaston muodot ovat Ilomantsin alueella selvästi nähtävissä. Kunnan alueella on runsaasti jään muodostamia harjuja. Ne ovat muodostuneet sulamisvesien synnyttämien jokien kuljettamasta maa-aineksesta. Harjut ovat jään vetäytymissuunnan mukaisesti kaakko – luode -suuntaisia.

Ilomantsin yli 130 tunnetusta muinaisjäännöksestä valtaosa on eri-ikäisiä asuinpaikkoja, jotka sijoittuvat pääosin vesistöjen rannoille. Asuinpaikkojen lisäksi Ilomantsista tunnetaan kaksi varhaishistoriallista linnavuorta sekä useita kuoppapyynnistä kertovia kohteita. Pohjois-Karjalan toistaiseksi ainoa mahdollinen kalliomaalaus sijaitsee Koitereen eteläpäässä, Haapajoen suulla. Mekrijärveltä tunnetaan lisäksi yksi varhaismetallikautinen hautaröykkiö.