Rupiliskon ja vesiliskon erot

Suomessa elää kaksi pyrstösammakoihin kuuluvaa salamanterieläintä: rupilisko (T. cristatus) ja vesilisko (T. vulgaris).

Kooltaan jopa 16 cm mittaiseksi kasvava rupilisko on vesiliskoa (enintään 10 cm) suurempi. Rupiliskon iho on kyhmyinen ja vesiliskon sileä. Rupiliskon kaulan pääväri on tumma ja vesiliskon vaalea. Rupiliskolla on selvä väriero mustan/mustanharmaaruskean selän ja keltaisen/oranssin vatsan välillä, kun taas vesiliskolla ei ole oranssia vatsaa. Vatsassa on tummia täpliä. Vanhemmilla rupiliskoilla vatsapuolen tummien laikkujen osuus lisääntyy. Koiraiden pyrstö on naaraita leveämpi ja naarailla pyrstön alaosassa on keltainen/oranssi juova. Vanhoilla koirailla pyrstön keskellä on hopeanhohtoinen juova. Rupiliskolla on värikäs kutuasu, johon uroksella kuuluu kaksiosainen harja selässä ja pyrstössä. Vanhemmilla uroksilla harja on epäsäännöllisempi ja korkeampi.

Elinympäristö

Rupiliskojen elinympäristö vaihtelee vuodenajan ja yksilöiden kehitysvaiheen mukaan. Lammet ovat rupiliskojen lisääntymiselle ja kannan säilymiselle välttämättömiä, sillä ne ovat liskojen lisääntymis- ja toukkavaiheen elinympäristöjä. Rupiliskolammen tyypillisiä piirteitä ovat pieni koko, kalattomuus (rupiliskot ja niiden munat ovat kalojen ravintoa) ja munintaan soveltuvan vesikasvillisuuden esiintyminen. Manner-Suomen lampien pinta-ala vaihtelee välillä 100 – 4100 m2 ollen keskimäärin 1300 m2. Lammet ovat matalia, 70 % niistä on syvyydeltään kaksi metriä tai sen alle. Lisääntymislammille ovat luonteenomaisia myös suuret pinnankorkeuden vaihtelut. Useat lisääntymislammet saattavat kuivua kokonaan eli lammen vedenpinta saattaa laskea kaksikin metriä kesän aikana.

Maalle rupiliskot siirtyvät toukkavaiheen päätyttyä syksyllä. Tällöin ne etsivät sopivia koloja maa-aineksesta, kivien välistä, juurakoista ja maapuista. Rupiliskot talvehtivat yleensä lampien lähistöillä. Rupilisko tuntuu pystyvän lisääntymään monenlaisissa lammissa, joiden ympäristö on hyvinkin vaihteleva. Soveliain ympäristö on kuitenkin luonnontilainen metsä, jossa on runsaasti piilopaikkoja tarjolla maassa olevien lahopuiden alla ja sisällä, kaatuneiden juurakoiden ja kantojen onkaloissa. Myös kivien väleissä olevat kolot ja nisäkkäiden tekemät onkalot ovat sopivia ravinnonetsintä- ja piilopaikkoja rupiliskoille.

Rupiliskokannan uhkia 

Rupiliskokantojen kehityksen uhkana ovat maankäyttöön liittyvät muutokset, ilmastonmuutos, otsonikato, taudit sekä kemikaalit. Kantoihin on todennäköisesti merkittävimmin vaikuttanut elinympäristöjen tuhoutuminen soiden ojitusten seurauksena. Ojitukset kuivattavat lampia, tuovat niihin lietettä ja muuttavat vedenlaatua. Lampien ympäristöjen hakkuut muuttavat maa- ja vesielinympäristöä epäsuotuisaan suuntaan, joskus jopa kokonaan lajin hävittäen.

Suomen uhanalaisia lajeja: Rupilisko