Joensuun kaupungin viestintä- ja tapahtumapalvelut järjesti keskiviikkona 30.3.2022 tapahtumajärjestäjien ja viranomaisten yhteisen tilaisuuden Joensuu Areenassa. Tilaisuuteen osallistui noin 40 tapahtumajärjestäjää tai tapahtumien kanssa työskentelevää sekä viranomaisia Joensuun kaupungilta, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta, Itä-Suomen poliisista, Aluehallintovirastosta, Siun Sotelta sekä ympäristöterveydestä.
Tilaisuuden alussa todettiin, että tapahtumia on tulossa tänä vuonna erityisen paljon ja tietyllä tavalla koronan aiheuttama tapahtumien suma purkaantuu.
Viranomaiset pitivät lyhyt puheenvuorot tapahtumiin liittyvistä lupa- ja ajankohtaisista asioista, minkä jälkeen oli varattu aikaa kysymyksille ja vapaalle keskustelulle. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja muun muassa terveysturvallisuudesta, elintarvikesäädöksistä ja lupa-asioiden hoitamisen aikataulusta. Tilaisuudessa todettiin, että lupa-asioissa kannattaa olla yhteydessä viranomaisiin hyvissä ajoin, esimerkiksi keskisuurten tapahtumien osalta poliisiin on syytä olla yhteydessä ja yleisötilaisuusilmoitus jättää viimeistään kuukautta ennen tapahtumaa. Tapahtumien aluevaraukset kannattaa myös tehdä ajoissa, vaikka alustavana varauksena sähköpostitse.
Siun Soten puheenvuorossa kerrottiin tämän hetkisestä tautitilanteesta. Tulevaisuuden tautitilannetta ei vielä tiedetä, mutta on oletettavaa, että tautitilanne tulee lievittymään. Yleiset terveysturvallisuusohjeet tulevat todennäköisesti säilymään kesän ajan. Terveysturvallisuussuunnitelman tekoa ei vaadita, mutta suunnitelma on kuitenkin hyvä tehdä vastuullisen ja turvallisen toiminnan takaamiseksi.
Poliisin edustaja nosti esille myös järjestyksenvalvojiin liittyvän seikan eli on tiedossa, että monilta on järjestyksenvalvojakortit menneet vanhaksi. Tämä on syytä huomioida hyvissä ajoin ja ohjata ihmisiä kouluttautumaan.
Tilaisuudessa kartoitettiin tapahtumajärjestäjien kiinnostusta osallistua tapahtumaturvallisuuteen keskittyvään koulutukseen kevään aikana. Koulutuksen suunnittelu aloitettiin välittömästi tilaisuuden jälkeen.
Linkki viranomaisten ohjeisiin: