Toimenpiteet piilotettu
Sisältöjulkaisija
Suositaan vähäpäästöisiä ajoneuvoja
Sähköllä tai uusiutuvilla polttoaineilla toimivia sekä vähän kuluttavia ajoneuvoja suositaan ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa. Esimerkiksi kaupunkikonsernin tavanomaiseen käyttöön tulevat ajoneuvot ovat vähintään hybridejä ja hankinnoissa painotetaan energiatehokkuusvaatimuksia sekä edellytetään ylintä Euro-päästöluokitusta.
Joensuun kaupungin ilmasto-ohjelmassa on asetettu tavoite, että kaupunkikonsernin tavanomaiseen käyttöön tulevat autot ovat sähköautoja tai vähintään hybridejä. Hankinnoissa tulee suosia mahdollisimman vähän kuluttavia tai uusiutuvilla polttoaineilla toimivia ajoneuvoja. Vuoteen 2021 mennessä kaupunkikonsernin käyttöön on hankittu yhteensä viisi hybridiä ja kaksi täyssähköautoa.
Tulevissa tarjouskilpailuissa puhtaiden ajoneuvojen direktiivi tulee määrittelemään puhtaiden ajoneuvojen lukumäärän ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa, kun hankintojen hinta ylittää määritellyt kynnysarvot. Direktiivi tulee Suomessa voimaan uuden lain myötä elokuussa 2021.
Pohjois-Karjalan hankintatoimi sovelsi puhtaiden ajoneuvojen direktiiviä jo joulukuussa 2020 Joensuun paikallisliikenteen linjojen 1–12 liikennöintiä koskeneessa kilpailutuksessa. Direktiiviä sovellettiin pitkän sopimuskauden ja hiilineutraali Joensuu 2025 -tavoitteen vuoksi. Kilpailussa tarjoaja sai päättää käyttövoiman. Parhaat pisteet sai sähköbusseista ja toiseksi parhaat pisteet biokaasubusseista. Pisteitä sai myös uusiutuvasta dieselistä ja vaadittua aikaisemmasta siirtymisestä Euro VI -päästöluokan kalustoon. Kilpailun tuloksena Joensuun paikallisliikenteeseen on tulossa 13 sähköbussia siirtymäajan jälkeen kesällä 2022. Muut autot ovat Euro VI -dieselbusseja.