Toimenpiteet piilotettu
Sisältöjulkaisija
Vähennetään ruokahävikkiä ja syödään ympäristöystävällisesti
Ruokahävikkiä vähennetään muun muassa vähentämällä koulujen lautashävikkiä sekä ehkäisemällä ylijäämäruoan syntymistä. Ruokahankinnoissa suositaan ilmastomyönteisiä vaihtoehtoja. Keskeisessä asemassa ruokahävikkiä pienennettäessä on kaupungin ruokapalveluja tuottava Polkka Oy.
Joensuun kaupungin ilmasto-ohjelmaan sisältyy tavoite ruokahävikin vähentämisestä. Hävikin torjuntakeinoja ovat esimerkiksi ylijäämäruoan ja vanhenevien tuotteiden jakelun kehittäminen sekä ylijäämäruoan syntymisen ehkäiseminen. Vuonna 2013 hävikin määrä kouluissa ja päiväkodeissa oli noin 15,5 g ruokailijaa kohden per päivä. Vuositasolla tämä tarkoittaa yli 15 000 kilogrammaa turhaan tehtyä ruokaa.
Kaupungin ruokapalveluja tuottava Polkka Oy on kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota ruokahävikin synnyn ehkäisemiseen ja hävikin seurantaan erityisesti kouluissa. Lautashävikin lisäksi kiinnitetään huomiota tilaushävikkiin, jota vuonna 2021 seurattiin tehostetusti.
Lisäksi Polkka Oy aikoo toteuttaa yhdessä Siun soten kanssa kehityshankkeen keskussairaalan tilaus- ja lautashävikin vähentämiseksi. Ylijäänyttä ruokaa jaetaan jo nyt jonkin verran eteenpäin muutamille yhdistyksille sekä myydään henkilökunnalle, ja edellisen päivän ylijäämäruokia tarjotaan seuraavan päivän tarjoiluissa. Ylijäämäruoan hyödyntämistä tulee kehittää edelleen.
Huomioitavaa on, että ruokahävikin määrää ja siihen liittyviä toimia on hankalaa mitata muiden toimijoiden kuin Polkka Oy:n osalta. Ruokahävikkiä syntyy kuitenkin niin kotitalouksissa, yksityisissä yrityksissä kuin myös esimerkiksi kaupoissa. Hävikin minimoimiseksi toimenpiteitä tulisi tehdä kaikilla näillä sektoreilla.