Sisältöjulkaisija

angle-left Vähennetään vedenkulutusta

Vähennetään vedenkulutusta

Kiertotalous ja kestävä kulutus
Selvitetään Joensuun vesijalanjälki ja vähennetään vedenkulutusta.

Vesijalanjälkeä pienentämällä voidaan vähentää veden ja energian kulutusta. Vesijalanjälkeen lasketaan kaikki veden käyttö: suoraan hanasta laskettu vesi sekä raaka-aineiden, välituotteiden, energian ja palveluiden tuottamiseen käytetty vesi.

Joensuun vesihuollosta vastaa Joensuun Vesi -liikelaitos. Joensuun Vesi on kunnallinen liikelaitos, jonka tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti toiminta-alueen vedenhankinnasta, jätevesien poisjohtamisesta ja niiden puhdistuksesta, sekä hulevesien ja perustusten kuivatusvesien poisjohtamisesta kaupungin kanssa sovitun mukaisesti. Joensuun Vedellä on 14 pohjavedenottamoa, 10 vesisäiliötä ja 10 käsittelylaitosta. Jätevedet on johdettu  vuodesta 1975 alkaen Kuhasalon jätevedenpuhdistamolle. Käytössä olevaa vesijohtoverkostoa Joensuun Vedellä on noin 970 km ja viemäriverkostoa noin 1 000 km. Joensuun Vesi huolehtii noin 70 000 joensuulaisen asukkaan vesihuollosta.

Joensuun Veden strategisena päämääränä vuosille 2020–2021 oli mm. huomioida ympäristönäkökohdat, energiatehokkaat ratkaisut ja uusiutuva energia niin rakentamisessa kuin ylläpidossa. Näiden indikaattoriksi valittiin aurinkosähkövoimaloiden toteutusselvitys koko vesihuoltolaitokselle. Lisäksi Joensuun Vesi liittyi 14.8.2020 Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkostoon, jonka tavoitteena on edistää kestävää yritystoimintaa ja vähähiilistä Joensuuta. Joensuun Vesi sitoutui teettämään aurinkoenergiaselvityksen ja toteuttamaan sen perusteella energiatehokkaimmat ratkaisut. Potentiaalisia kohteita selvityksen perusteella löytyi 16 kappaletta 33 kohteesta. Tavoitteena on rakentaa kaikki 16 potentiaalista kohdetta niin, että joka vuosi rakennetaan useampi aurinkovoimala. 

Tehtävät

Mitä on tehty?

01.03.2022
Vesihuki-pilottihankkeeseen osallistuminen
Joensuun kaupunki ja Joensuun Vesi -liikelaitos osallistuvat vesihuollon kiertotaloutta edistävään Vesihuki-pilottihankkeeseen arvioimalla vuotovesien vaikutusta jätevedenpuhdistuksen hiilijalanjälkeen. Hanketta johtaa Suomen ympäristökeskus (SYKE). Hanke on käynnissä 1.4.2022–31.12.2023.

Mitä on tehtävä?

31.12.2025
Selvitetään Joensuun vesijalanjälki ja vähennetään vedenkulutusta

Eteneminen

Käynnissä

Toimenpiteen arvioitu valmistumisaika

Jatkuva toimenpide