Sisältöjulkaisija

angle-left Rakennetaan syötäviä puistoja

Rakennetaan syötäviä puistoja

Sopeutuminen ja luonnon monimuotoisuus
Rakennetaan syötäviä puistoja hyödyntämällä lajikkeita, jotka tuottavat syötäväksi kelpaavaa satoa. Syötävät puistot toimivat hiilinieluina ja tuottavat samalla iloa kaupunkilaisille.

Penttilänrannan Varvinpuistoon istutettiin vuonna 2016 kirsikkapuita yhtenä Ilmastotori-hankkeen ilmastovastuuhankkeena. Syötävä puisto -projektiin osallistui 23 yritystä tai yhteisöä, joista jokainen osti 250 euroa maksaneen puun istutettavaksi puistoon. Kokonaisuudessaan 24 istutettua puuta sitoo 45 vuodessa 36 tonnia hiiltä, mikä vastaa noin 132 tonnia hiilidioksidia. Hiilinielun lisäksi kirsikkapuiden sato tuottaa iloa puistossa kävijöille.

Aiemmin syötävien kasvien kasvatusta on pienimuotoisesti kokeiltu Niinivaaralla Harlunpuistossa.

Kaupungin tavoitteena on, että Varvinpuiston kaltaisia syötäviä puistoja rakennetaan jatkossa lisää eri puolille kaupunkia.

Tehtävät

Mitä on tehty?

01.01.2016
Harlunpuiston syötävät kasvit
Syötävien kasvien kasvatusta on aiemmin kokeiltu Niinivaaralla Harlunpuistossa Pälkjärvenkadun ja Harlunkadun kulmauksessa. Pienimuotoiseen puistoon istutettiin omena- ja luumupuita sekä herukkapensaita.
30.09.2016
Kirsikkapuiden istutus Penttilänrannan Varvinpuistoon
Ilmastotori-hankkeen järjestämässä Syötävä puisto -projektissa istutettiin yhteensä 24 kirsikkapuuta. Puistoprojektiin osallistui 23 yritystä tai yhteisöä, joista jokainen osti 250 euroa maksaneen puun istutettavaksi puistoon.

Mitä on tehtävä?

31.12.2021
Jatketaan syötävien puistojen rakentamista eri puolille kaupunkia

Eteneminen

Käynnissä

Toimenpiteen arvioitu valmistumisaika

Jatkuva toimenpide

Lisätietoja

Puistot - joensuu.fi