Sisältöjulkaisija

angle-left Huomioidaan hulevedet lupamenettelyissä ja suunnittelussa

Huomioidaan hulevedet lupamenettelyissä ja suunnittelussa

Sopeutuminen ja luonnon monimuotoisuus
Pyritään käsittelemään hulevedet paikallisesti ja niiden pääsyä vesistöihin viivästytetään mm. rakentamalla kosteikkoja ja laskeutusaltaita. Viheralueiden osuus verrattuna päällystettyyn alueeseen pidetään suotuisalla tasolla ja vältetään alueiden turhaa päällystämistä.

Hulevesillä tarkoitetaan rakennetuilla alueilla muodostuvaa sade- ja sulamisvesien pintavaluntaa sekä perustusten kuivatusvesiä. Hulevedet pyritään käsittelemään paikallisesti ja niiden pääsyä vesistöihin viivästyttämään esimerkiksi rakentamalla kosteikkoja ja laskeutusaltaita. Kaupungin kasvusta aiheutuvan päällystettyjen alueiden osuuden lisääntymisen ja ilmastonmuutoksen todennäköisesti aiheuttaman rankkasateiden määrän kasvun myötä hulevesijärjestelmien suunnittelun merkitys korostuu. Vastuu hulevesien hallinnasta asemakaava-alueella kuuluu kunnalle ja hulevesien hallinnan tärkein keino onkin juuri kaavoitus, jonka avulla voidaan kehittää hulevesien suunnitelmallista hallintaa.

Kaupungin asemakaavoissa osoitetaan hulevesille pidätysaltaat ja hulevesien johtaminen imeytykseen. Hulevedet tulee ensisijaisesti pyrkiä käsittelemään omalla kiinteistöllä. Rakennusjärjestykseen on lisätty ohjeet hulevesien pidättämisestä ja viivyttämisestä. Joensuun vesi huolehtii hulevesien viemäröinnistä Joensuussa.   

Myös Joensuun kaupungin rakennusjärjestyksessä, joka tuli voimaan maaliskuun alussa 2020, asetetaan määräyksiä hulevesien imeyttämisestä maaperään sekä hulevesien viivästyttämisestä tontilla tai läheisillä yleisillä alueilla ennen vesien johtamista hulevesijärjestelmään.   

Hulevesien hallinnassa oleellista ovat kattavat viheralueet suhteessa päällystettyyn alueeseen. Viheralueet ja muut istutettavat alueet osoitetaan myös kaupungin kaavoissa.

Vuonna 2021 käynnissä on kaupungin hulevesisuunnitelman laatiminen. Hulevesisuunnitelmassa tullaan määrittelemään hulevesien hallinnan periaatteet.

Tehtävät

Mitä on tehty?

31.12.2020
Hulevesien hallintaa parannetaan entisestään ja kaavojen laatimisen yhteydessä selvitetään hulevesien käsittelymahdollisuudet
11.12.2019
Hulevesien huomioiminen Rantakylä-Utran osayleiskaavassa
Joensuussa Rantakylä-Utran osayleiskaavassa hulevesien hallinta on huomioitu yleiskaavatasolla. Kaavakartalle on osoitettu yhteistyössä puistosuunnittelun kanssa ohjeellisena ne alueet, joissa on mahdollista tehdä hulevesijärjestelyjä, kuten kosteikkoja, laskeutusaltaita tai lammikoita.
31.12.2020
Hulevesikosteikkojen rakentaminen
Hulevesikosteikkoja on rakennettu Joensuuhun kolme: yksi Niinivaaran Varaslammelle ja kaksi Karhunmäkeen.
31.12.2020
Lisätään kosteikkojen ja pidätysaltaiden määrää
Kosteikkojen ja pidätysaltaiden lisäämisellä pyritään vastaamaan ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviin rankkasateisiin ja tulviin.

Mitä on tehtävä?

31.12.2021
Laaditaan hulevesisuunnitelma

Toimenpiteen vaikuttavuusarviot

87 000
Lisätietoa laskelmista Tietoja-sivulta

Eteneminen

Käynnissä

Toimenpiteen arvioitu valmistumisaika

Jatkuva toimenpide

Lisätietoja

Kaavoitus - joensuu.fi Vesihuolto - joensuu.fi