Reijolan ja Niittylahden alueen koulu- ja päiväkotipäätös, sivun otsikko

Reijolan ja Niittylahden alueen koulu- ja päiväkotipäätös

Web-sisällön esitys Reijolan ja Niittylahden alueen koulu- ja päiväkotipäätös

Joensuun kaupungilla on käynnissä eteläisen alueen eli Reijolan ja Niittylahden koulu- ja päiväkotiratkaisun selvittäminen.

Kyse on jo pitkään jatkuneesta prosessista, jossa selvitetään paikkaa uudelle koululle. Samalla ratkaistaan alueen varhaiskasvatuksen järjestäminen. Koulun paikan päättämisessä on ollut useita vaiheita.

Eteläinen kouluverkko

Näin päätöksenteko on edennyt

Eteläinen kouluverkko


Vaikuta valmisteluun

Kirjallisen mielipiteen voi jättää 10.11.2025 kello 16 mennessä: kirjaamo@joensuu.fi tai postitse Joensuun kaupungin kirjaamo, PL 59, 80101 Joensuu.
 

Taustatiedot peruskoulut

Lasten määrän väheneminen perusopetuksessa  

Joensuussa syntyy jatkuvasti vähemmän lapsia. Alakoululaisten määrä laskee vuoteen 2031 mennessä yli seitsemällä sadalla. Eteläisen kouluverkon alueella koulun aloittaa vuonna 2031 646 oppilasta, joka on yli 170 lasta nykyistä vähemmän. Luvut perustuvat jo syntyneiden lasten määrään. 

Nykyisten koulujen kunto

Eteläisellä alueella on tällä hetkellä neljä koulua: Karhunmäki, Reijola, Niittylahti ja Suhmura. Reijolan ja Niittylahden koulut vaativat mittavaa korjausta. Karhunmäen ja Suhmuran koulut on rakennettu 2000-luvulla. 

Koulujen kapasiteetti 

Oppilasennusteen mukaan eteläiselle alueelle tarvitaan noin 650 oppilaan kapasiteetti. Mikäli Karhunmäen ja Suhmuran koulut jatkavat toimintaansa, riittää eteläiselle alueelle yksi uusi kaksisarjainen (300 oppilaan) koulu korvaamaan Reijolan ja Niittylahden koulut. 

Koulun sijainti 

Reijolan Kaupparaitti ja Niittylahden nykyisen koulun tontti ovat molemmat sijaintinsa puolesta soveltuvia paikkoja uudelle koululle.

Reijolan, Niittylahden ja Suhmuran koululaisten keskimääräinen koulumatka (matkat mitattu tietä pitkin) olisi 3,2–3,7 kilometriä riippumatta siitä sijaitseeko uusi koulu Reijolassa vai Niittylahdessa.

Mikäli koulu rakennettaisiin Reijolaan, asuisi alle kolmen kilometrin päässä koulusta 56 prosenttia lapsista ja alle viiden kilometrin päässä koulusta 73 prosenttia lapsista.

Mikäli koulu rakennettaisiin Niittylahteen asuisi alle kolmen kilometrin päässä koulusta 38 prosenttia lapsista ja alle viiden kilometrin päässä 82 prosenttia lapsista. 

80 prosenttia uusista asuinrakennuksista odotetaan rakentuvan alle kolmen kilometrin etäisyydelle Reijolan koulusta. 

Koulukuljetuskustannukset 

Koulukuljetuksissa suositaan ensisijaisesti joukkoliikennettä (JOJO) ja sitä täydennetään Polkan ostoliikenteellä. Joukkoliikenteellä kuljetetaan ne koululaiset, joille reitit ja aikataulut sopivat. Polkan logistiikka järjestää kuljetuksen (mm. pikkubussit ja koulutaksit) koululaisille, joilla on kuljetusoikeus ja jotka eivät voi käyttää joukkoliikennettä. Kuljetuksiin liittyy esimerkiksi vuosittain vaihtuvat lukujärjestykset, joten täsmällistä arviota kuljetuskustannuksista eri vaihtoehdoissa ei voi laskea. 

Ostoliikenteen osalta Polkka ei näe merkittävää taloudellista muutosta eri kouluvaihtoehtojen välillä.

JOJO:n selvityksen mukaan Reijolassa sijaitseva koulu ei vaikuttaisi kustannuksiin. Mikäli koulu sijaitsisi Niittylahdessa, jouduttaisiin nykyisten Niittylahden vuorojen lisäksi lisäämään vuoroja Reijolan suunnalta. Lisäkapasiteetin tarve olisi yksi tai kaksi autoa. Yhden auton vuosittaiset kustannukset olisivat 60 000-100 000 euroa ja kahden auton 120 000-200 000 euroa. 

Investointikustannukset 

Yhden kaksisarjaisen koulun rakennus- eli investointikustannukseksi arvioidaan 15 750 000 euroa. Kahden yksisarjaisen koulun kustannukset olisivat 23 680 000 euroa ja yhden kolmisarjaisen koulun kustannukset 22 010 000 euroa. 

Yhden koulun rakentaminen kahden sijaan on noin 8 000 000 euroa edullisempaa. 

Käyttötalouden kustannukset 

Yhden kaksisarjaisen koulun vuosittaisiksi eli käyttötalouden kustannuksiksi arvioidaan 2 547 000 euroa. Käyttökustannukset koostuvat muun muassa vuokrasta, henkilöstökuluista, ruuasta ja siivouksesta. 

Kahden yksisarjaisen koulun kustannukset olisivat 3 221 100 euroa ja yhden kolmisarjaisen koulun 3 497 460 euroa. 

Yhden koulun ylläpitäminen kahden sijaan on noin 670 000 euroa edullisempaa vuodessa. 

30 vuoden aikana ero yhden ja kahden koulun kustannusten välillä on yli 20 miljoonaa euroa. 

Muut kustannukset 

Niittylahden koulun oppilaille on hankittava siirtotilat kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi, jos koulu päätetään rakentaa Niittylahden koulun tontille. Oppilaita voitaisiin sijoittaa Suhmuran kouluun ja tyhjentyneisiin Rekivaaran ja Iiksenvaaran kouluihin. Kuljetuskustannukset olisivat noin 100 000 euroa vuodessa. 

Rakentamisen aikataulu

Koulun rakentaminen Reijolan Kaupparaitille kestää arvion mukaan 3,5 vuotta ja Niittylahteen neljä vuotta, johtuen vanhan koulun purkamisesta. 

Uudet koulut aloittavat lukukauden alussa. Jos kaupunginvaltuusto päättää koulusta joulukuussa 2025, Reijolan uuden koulun olisi mahdollista aloittaa syksyllä 2029 ja Niittylahden uuden koulun tammikuussa 2030.  
 

Taustatiedot varhaiskasvatus 

Koulujen ohella selvitetään ratkaisua eteläisen alueen varhaiskasvatuspalveluista. Kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2024, että päiväkotiverkkoa sopeutetaan vastaamaan pienenevää lasten määrää. 

Lasten määrän väheneminen varhaiskasvatuksessa 

Lasten määrä vähenee Reijola-Niittylahti-alueella. Tällä hetkellä alueen päiväkodeissa on yhteensä 260 paikkaa. Vuonna 2029 varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrän arvioidaan olevan alueella 174. 

Päiväkotien kunto

Eteläisellä alueella on viisi päiväkotia: Reijola (87 paikkaa), Niittylahti (42 paikkaa), Niittylahdenranta (33 paikkaa), Huvikumpu (86 paikkaa) ja Satakielentien ryhmäperhepäiväkoti (12 paikkaa). 

Reijolan ja Niittylahden päiväkodit toimivat koulujen yhteydessä. Reijolan päiväkodin päärakennuksessa on sisäilmaoireilua ja kolme ryhmää toimii siirtotiloissa. Niittylahden päiväkodilla ja koululla on yhteinen keittiö ja lämpökeskus. Niittylahden koulu on päätetty lakkauttaa. Huvikummun päiväkodin vuokrasopimus päättyy vuonna 2031. Niittylahdenrannan päiväkoti sijaitsee Niittylahden opiston tiloissa. 

Vaihtoehdot

Alueen varhaiskasvatuspalvelut olisi mahdollista järjestää yhdellä yhdeksänryhmäisellä päiväkodilla, jossa olisi 153 paikkaa. Uusi päiväkoti olisi samankokoinen kuin Linnunlahden ja Jukolan päiväkodit. Uusi päiväkoti korvaisi alueen muut päiväkodit. Huvikummun päiväkoti toimisi vuokrasopimuksen loppuun saakka säätövarana. 

Alueen varhaiskasvatuksen järjestämiseen vaikuttaa kouluratkaisu, sillä koulun yhteydessä oleva päiväkoti tuo kustannussäästöjä sekä rakentamisessa, että vuosittaisissa käyttökustannuksissa. 

Yksi päiväkoti Reijolassa 

Yhden yhdeksänsarjaisen päiväkodin investointikustannus Reijolaan olisi 8 970 000 euroa ja vuokra 637 560 euroa. Kustannuksissa on käytetty vertailuna Jukolan päiväkotia. 

Päiväkoti on mahdollista sijoittaa Kaupparaitille mahdollisen uuden koulun yhteyteen. Tämä mahdollistaisi yhteisiä tiloja, jotka alentaisivat investointikustannuksia ja vuokraa. 

Yksi päiväkoti Niittylahdessa

Yhden yhdeksänsarjaisen päiväkodin investointikustannus Niittylahteen olisi sama kuin Reijolaan, 8 970 000 euroa ja vuokra 637 560 euroa. 

Päiväkoti ei mahtuisi Niittylahden koulun tontille, mikäli uusi koulu päätettäisiin rakentaa Niittylahteen. Kaupungilla ei ole Niittylahdessa tonttia, johon olisi mahdollista sijoittaa uusi koulu ja päiväkoti. Rakennuspaikan vaihtaminen edellyttäisi maanhankintaa ja kaavaprosessia, joka pitkittäisi koulun ja päiväkodin valmistumista noin kaksi vuotta. 

Päiväkodit Reijolassa ja Niittylahdessa 

Mikäli alueelle päätettäisiin rakentaa kaksi päiväkotia, lasten määrään suhteutettuna Reijolan päiväkodin kannattaisi olla laajempi. Reijolan päiväkoti palvelisi myös Karhunmäen lapsia ja päiväkodin pienryhmä keskustan lapsia.  

Reijolaan sijoitettavan kuusiryhmäisen päiväkodin ja Niittylahteen sijoitettavan kolmiryhmäisen päiväkodin investointikustannukset olisivat 10 470 000 euroa ja vuokra 741 640 euroa. 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että asukkaita kuullaan kahdesta vaihtoehdosta. 

Ensimmäisessä vaihtoehdossa Reijolaan rakennettaisiin yhdeksänryhmäinen eli Jukolan päiväkodin kokoinen päiväkoti, joka korvaisi Reijolan, Niittylahden, Niittylahdenrannan, Huvikummun ja Satakielentien päiväkodit.

Toisessa vaihtoehdossa päiväkoti Niittylahdenrannassa jatkaisi ja Reijolaan rakennettava päiväkoti korvaisi Reijolan, Niittylahden, Huvikummun ja Satakielentien päiväkodit.

Lue uutinen kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksestä

 

Lisätiedot

Eteläinen kouluverkko, kasvatus- ja koulutuslautakunnan iltakoulu 6.10.2025 (pdf.)
Varhaiskasvatuksen vastaukset, kasvatus- ja koulutuslautakunnan iltakoulu 6.10.2025 (pdf.)
Eteläinen kouluverkko, Kaupunginvaltuuston ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan iltakoulu 3.11.2025 (pdf)
Varhaiskasvatuksen tietoja, Kaupunginvaltuuston iltakoulu 3.11.2025 (pdf)

YHTEYSTIEDOT

Jani Kaasinen

sivistys- ja hyvinvointijohtaja
 050 566 5847
jani.kaasinen@joensuu.fi

Aatu Mustonen

koulutus- ja nuorisojohtaja
 050 430 4359
aatu.mustonen@joensuu.fi

Sivu arviointi ja palaute