Sisältöjulkaisija

angle-left Ilmastokumppanit 2021 -raportti esittelee ilmastokumppaneiden ilmastotekoja
 

Ilmastokumppanit 2021 -raportti esittelee ilmastokumppaneiden ilmastotekoja

06.09.2022 09:07

Ilmastokumppanuus on yhteistyötä kestävän (liike)toiminnan ja kaupungin ilmastotavoitteiden edistämiseksi. Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkostossa oli vuonna 2021 yli 40 paikallista yritystä ja yhteisöä, jotka tekevät töitä oman toimintansa kehittämiseksi vähähiilisemmäksi ja Joensuun kaupungin hiilineutraaliustavoitteen edistämiseksi. Verkosto perustettiin vuonna 2016.

Ilmastokumppanuusverkostossa organisaatiot allekirjoittavat ilmastositoumuksen Joensuun kaupungin kanssa. Ilmastositoumus on vapaaehtoinen sopimus, jossa yritys sitoutuu muuttamaan toimintaansa ilmastoystävällisemmäksi itse valitsemillaan toimenpiteillä. 

Ilmastokumppanuusverkoston vaikuttavuuden lisäämiseksi ilmastokumppaneiden tekemien ilmastositoumusten toteutumista seurataan. Verkoston vuositapaamisissa (keväällä ja syksyllä) käydään läpi toteutettuja toimenpiteitä. Vuoden 2021 osalta tehtiin toteutettiin tarkempi seuranta, jonka pohjalta laadittiin kattava seurantaraportti.

Ilmastokumppanuusverkoston vuosiseuranta 2021 tuo näkyväksi ilmastokumppaneiden saavutuksia paikallisessa ilmastotyössä. Raportissa esitellään ilmastokumppaneiden toimenpiteitä seuraavien teemojen alla: 1) Päästöt, hiilinielut ja kompensaatiot, 2) Verkostot, viestintä ja resurssit, 3) Liikenne ja liikkuminen, 4) Energiantuotanto ja energiatehokkuus, 5) Kestävä kulutus ja kiertotalous.

Lue koko raportti täältä: Ilmastokumppanit 2021