Sisältöjulkaisija

angle-left Yrityskuiskaajat jälleen liikkeelle – Tavoitteena rakentaa yhdessä yhä yritysystävällisempää Joensuuta

Yrityskuiskaajat jälleen liikkeelle – Tavoitteena rakentaa yhdessä yhä yritysystävällisempää Joensuuta

Yrityskuiskaajat saapuvat yrittäjien avuksi jälleen syksyllä. He auttavat esimerkiksi kasvuun ja kehittämiseen, henkilöstöasioihin, toimintaympäristöön, yrittäjän jaksamiseen, koulutusasioihin tai yrityskauppojen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.

Elo–syyskuun vaihteessa käynnistyvän kampanjan tavoitteena on auttaa mutkattomasti ja maksuttomasti paikallisia yrityksiä yritystoiminnan eri vaiheissa. Joensuu haluaa olla kokoluokassaan Suomen yritysystävällisin kaupunki, hyvä paikka yrittää ja kasvaa.

– Tavoittelemme yrityksiä kampanjan aikana muun muassa tekstiviesteillä ja puhelimitse, mutta kehotamme yrittäjiä ottamaan rohkeasti myös itse yhteyttä yrityskuiskaajiin. Pyrimme vastaamaan kysymyksiin ripeästi; tarvittaessa voimme ohjata yrittäjän oikean asiantuntijatahon puheille tai välittää palvelupyyntöjä Joensuun kaupungin suuntaan, kertoo kuiskaukseen jo kolmatta kertaa osallistuva valmennuspäällikkö Marjatta Rummukainen Joensuun työllisyyspalveluista.

– Mikäli esimerkiksi osaavan työvoiman löytäminen on haastavaa tai yrittäjä haluaisi pohtia kasvunäkymiään tai jaksamistaan, ei tarvitse jäädä yksin, rohkaisee Rummukainen.

Viime syksynä pääosin etänä toteutetun kampanjan aikana yrityskuiskaajat keräsivät yli 300 palvelupyyntöä tai palautetta yrittäjiltä. Yrityskuiskauksessa mukana olevien organisaatioiden edustajista muodostetut kuiskaajaparit valikoituvat mahdollisuuksien mukaan yrityksien ennakkotarpeiden perusteella. Tapaamiset – jotka voidaan toteuttaa myös etänä – pyritään pitämään rentoina, mutta ytimekkäinä ja asiapitoisina yrittäjien tarpeita kuunnellen.

Yrittäjät voivat itse ottaa yhteyttä yrityskuiskaajiin osoitteessa www.businessjoensuu.fi/yrityskuiskaajat.

Yrityskuiskaamassa ovat mukana Luotsi Joensuu, Business Joensuu, Pohjois-Karjalan Kauppakamari, Joensuun Yrittäjät ry, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry ja Pohjois-Karjalan TE-toimisto.

Yrityskuiskauksen aikataulu:

Yrityskuiskaajat-kampanja järjestetään tänä syksynä kolmessa osassa.

Vko 35 Eno, Uimaharju, Pyhäselkä, Reijola, Tuupovaara, Kiihtelysvaara ja Heinävaara
Vko 40 Joensuun ruutukaava-alue ja teollisuusalue
Vko 45 muu Joensuu

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.