Siun sote päätti maanantaina 27.12. lyhentää yli 60-vuotiaiden ja sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvien 3. rokotteen rokotusvälin kolmeen kuukauteen. Sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvat 18–59-vuotiaat ja kaikki 60–69-vuotiaat voivat varata ajan 3. koronarokotukseen verkkoajanvarauksen kautta, kun 2. koronarokotteesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
THL suosittelee 3. koronarokotetta myös raskaana oleville, joiden 2. koronarokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Rokotusajan voi varata riskiryhmien verkkoajanvarauksen kautta. THL:n suosituksen mukaan riskiryhmiin kuuluvat ja yli 60-vuotiaat voivat saada 3. koronarokotteen, kun 2. rokotteesta on kulunut 3–4 kuukautta.
Kuluvalla viikolla aikoja on varattu melko verkkaiseen tahtiin suhteessa vapaisiin rokotusaikoihin. Rokotteiden menekin varmistamiseksi viikolla 1 rokotusvuorossa olevaa ryhmää laajennetaan yli 50-vuotiaisiin. Lauantaista 1.1.2022 klo 12 alkaen ajan 3. koronarokotukseen voivat varata myös perusterveet 50–59-vuotiaat, kun 2. koronarokotteesta on kulunut vähintään 4 kuukautta. THL:n suosituksen mukaan alle 60-vuotiaille perusterveille kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Verkkoajanvarauksen kautta rokotusaikaa varatessa on tärkeää varata aika oikealle rokotteelle, koska 3. koronarokotteen annos on eri kuin 1. ja 2. rokotteissa. Verkkoajanvarauksessa on omat painikkeet 1., 2. ja 3. rokotteille. Uusia aikoja avautuu verkkoajanvaraukseen aina lauantaisin klo 12 ja maanantaisin klo 8. Verkkoajanvaraus on osoitteessa https://siunsote.eaika.fi/.
Lähes kaikille yli 70-vuotiaille tarjottu aikaa 3. koronarokotukseen
Siun sote on tarjonnut 70-vuotiaille ja sitä vanhemmille aikaa 3. koronarokotukseen puhelimitse tai kirjeitse. Rokotusväliä lyhennettiin myös yli 70-vuotiaissa. Rokotusaikaa on tarjottu kaksi koronarokotetta ottaneille henkilöille, joiden 2. rokotteesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
- Yli 70-vuotiaiden rokotusajat on pääosin varattu, aikoja on annettu noin 26 000. Jos henkilöä ei ole tavoitettu puhelimitse, on hänelle lähetty rokotusaika postitse. Osa kirjeistä voi olla vielä matkalla. Teemme vielä ensi viikolla tarkistuksen, että rokotusaikaa on tarjottu kaikille, joiden tiedot meillä on. Tarkistuksen jälkeen soitamme vielä mahdollisesti listalla oleville henkilöille, osastonhoitaja Anna Pölönen kertoo.
Maanantaista 3.1.2021 alkaen yli 70-vuotiaat voivat tiedustella rokotusaikaansa liittyviä asioita takaisinsoittopalvelusta numerosta 013 330 2705. Palvelu on käytössä toistaiseksi ja se on tarkoitettu VAIN 70-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Takaisinsoittopalvelussa ei hoideta muiden ikäryhmien koronarokotusten ajanvarausta tai kysymyksiä koronarokotuksista. Yli 70-vuotiaille soittopyynnön jättäneille soitetaan takaisin viikon kuluessa.
Modernan koronarokote sopii myös aiemmin Biontech-Pfizerin rokotetta saaneille
Siun sote on saanut runsaasti kyselyjä eri rokotevalmistajan koronarokotteiden yhdistämisestä. Tällä hetkellä Siun sotessa on käytössä vain Modernan koronarokote
THL:n mukaan koronarokotussarjaa voidaan täydentää ja tehostaa myös eri rokotevalmisteella kuin mitä rokotettava on aikaisemmin saanut. Rokotteita voidaan ristiinkäyttää, jos se on tarpeen rokotustoiminnan sujuvuuden vuoksi, eikä toisen valmisteen käytölle ole lääketieteellistä estettä.
Varovaisuusperiaatteen vuoksi THL ei suosittele Modernan koronarokotetta alle 30-vuotiaille miehille. Alle 30-vuotiaille miehille sopivaa Biontech-Pfizerin koronarokotetta saadaan lisää alkuvuoden aikana. Tämänhetkisen tiedon mukaan suurempi määrä Biontech-Pfizerin koronarokotusaikoja voitaneen avata varattavaksi viikolle 3.
Siun sote jatkaa rokotusten tehostamista
Siun sote ryhtyi nopeuttamaan 3. koronarokotuksia kaksi viikkoa sitten parantaakseen rokotussuojaa ryhmissä, joilla on suurin riski saada vakavia oireita koronaviruksesta. Rokotusten tehostaminen on vaatinut kiireettömän hoidon siirtämistä mahdollisuuksien mukaan.
Tehtyjen toimien ansiosta rokotuskapasiteetti on onnistuttu kaksinkertaistamaan. Kuluvalla viikolla esimerkiksi verkkoajanvaraukseen pystyttiin avaamaan noin 7500 koronarokotusaikaa, vaikka samalla rokotettiin useita tuhansia yli 70-vuotiaita, joille rokotusaikaa oli tarjottu puhelimitse tai kirjeitse. Tehostettua koronarokotusten järjestämistä jatketaan ainakin vuoden ensimmäisen viikon ajan.
Yli 80-vuotiaista kolmannen koronarokotteen on saanut tähän mennessä yli 80 prosenttia. Kaksi rokotetta on ottanut noin 93 prosenttia ikäluokasta. 70–79-vuotiaissa kolmansien rokotusten kattavuus on reilut 60 prosenttia. Ikäryhmän rokotuskattavuus on noussut viikon aikana liki 40 prosenttiyksikköä.