Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten alueen ensimmäinen covid-19-rokote annettiin torstaina 31.12.2020. Siun soten alueella noudatetaan kansallisen covid-19-rokotusstrategian mukaisesta rokotusjärjestystä. Näin ollen ensimmäiset rokotukset annettiin tehohoidon henkilöstölle.
– On todella hyvä, että rokottaminen päästään konkreettisesti aloittamaan. Tästä alkaa suuri urakka, jonka avulla korona voitetaan. Omaa rokotusvuoroa odotellessa kannattaa edelleen pitää hyvää huolta käsihygieniasta ja välttää oman perheen ulkopuolisten ihmisten fyysistä kohtaamista sekä käyttää suojamaskeja kodin ulkopuolella, Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen sanoo.
– On eritäin tärkeää tai oikeastaan välttämätöntä, että kaikki ottaisivat rokotteen. Niin sanotun laumasuojan saaminen on epidemian voittamisen kannalta välttämätöntä, ja laumasuoja syntyy vain, kun riittävän moni ihminen saadaan rokotettua, Pirskanen jatkaa.
Uusien rokote-erien saavuttua rokottamista jatketaan rokotusstrategian mukaisesti. Tehohoidon henkilöstön rokottamisen jälkeen vuorossa ovat covid-19-potilaita hoitavan henkilöstön sekä ensihoidon henkilökunnan rokottaminen.
– Tammikuussa rokotamme sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä, helmi-maaliskuussa toivomme pääsevämme rokottamaan iäkkäitä ja riskiryhmiä. Laajemmin koko väestölle rokotukset käynnistyvät ehkä huhtikuussa. Edellyttäen että saamme rokotteita suunnitelman mukaan, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen toteaa.
Rokotteen suojateho noin 95 prosenttia
Siun soten alueella, kuten kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä, on käytössä ensimmäisenä EU:n hyväksynnän saanut Pfizerin ja BioNTechin covid19-rokote ”Comirnaty”. Kyseinen rokote on otettu käyttöön kaikissa EU-maissa.
– Covid-rokote on kehitetty hyvin nopealla aikataululla. Turvallisuustutkimusten osalta ei ole kuitenkaan mitään jätetty tekemättä vaan tutkimuksia on tehty erilaisia samanaikaisesti. Tiedetään, että suurin osa rokotteen haittavaikutuksista ilmaantuu ensimmäisen kuuden viikon aikana rokottamisesta. Siltä osin Covid-rokote ei eroa muista, turvallisiksi todetuista rokotteista, kuten esimerkiksi kausi-influenssarokote, infektioiden torjuntayksikön ylilääkäri Jukka Heikkinen kertoo.
– Kyseinen rokote on erittäin tehokas. Rokotteen suojateho on noin 95 prosenttia. Erityisesti rokote on tehokas myös ikäihmisille, joiden vasta-ainemuodostus tavanomaisille rokotteille voi olla huono, Heikkinen jatkaa.
Siun soten alueen ensimmäinen rokote pistettiin tehohoidon erikoislääkäri Sirkku Heinolle.
– Mahdollisuuden olla ensimmäinen rokotettava Siun Soten alueella koen etuoikeutena ja olen todella kiitollinen. Haluan myös edistää tällä rokotemyönteisyyttä. Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen ottaisi rokotteen, ja saataisiin väestöön immuniteetti. Tätä kautta voidaan toivottavasti pikkuhiljaa myös alkaa purkaa rajoituksia ja saadaan yhteiskunta normalisoitumaan, tehohoidon erikoislääkäri Sirkku Heino sanoo.
Maakunnan ensimmäisen rokotteen pisti apulaisosastonhoitaja Tuija Pietarinen. Pietarinen kuuluu itsekin tehohoidossa työskentelevänä ensimmäisenä rokotettavien joukkoon. Rokotteen ottaminen on työntekijöille vapaaehtoista.
– Minulle on ollut alusta asti selvää, että otan rokotteen heti, kun se on mahdollista. Päätös on ollut minulle helppo, koska tiedän, kuinka vakavasta taudista on kysymys, ja kuinka raskasta tehohoitoa tähän tautiin sairastunut voi tarvita. Otan mielelläni rokotteen, jotta tämä taistelu koronaa vastaan saataisiin mahdollisimman pian päätökseen, apualaisosastonhoitaja Tuija Pietarinen kertoo.
Edessä mittava rokotusurakka
Ensimmäisen rokotuksen myötä käynnistyi suuri rokotusurakka, joka vie useita kuukausia ja vaatii runsaasti ammattilaisia.
- Rokotusurakka on valtaisa johtuen siitä, että käytössämme tulee olemaan kevään aikana useita erityyppisiä ja eri kohderyhmille tarkoitettuja rokotteita. Ensimmäisenä myyntiluvan saanutta rokotteita annetaan jokaiselle kaksi annosta 21 vuorokauden välein.
- Myöhemmin käyttöön otettavien rokotteiden käyttöohjeet ja toimintatavat voivat olla erilaisia. Koko väestön rokottaminen vaatii Siun sotessa erittäin ison henkilöstömäärän ja olemmekin selvittämässä, ketkä kaikki voisivat osallistua rokottamiseen, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kertoo.
Turvallisuussyistä yksityiskohtaista tietoa rokotusten saapumisesta, rokotusaikataulusta tai rokotuspaikoista ei kerrota ennen laajojen väestörokotusten käynnistymistä. Siun sote tiedottaa rokotusten etenemisestä yleisellä tasolla.
Lisätiedot:
Lisätietoja koronavirusrokotteesta THL:n verkkosivuilla