Sisältöjulkaisija

angle-left Millaisia päiväkodit ovat nykyään? – Tervetuloa tutustumaan torstaina 13. maaliskuuta

Millaisia päiväkodit ovat nykyään? – Tervetuloa tutustumaan torstaina 13. maaliskuuta

Maaliskuun 13. päivä vietetään kansallista varhaiskasvatuspäivää. Joensuussa päivää juhlistetaan kutsumalla kaikki kiinnostuneet tutustumaan Niinivaaran, Jukolan ja Linnunlahden päiväkoteihin.

– On mukavaa päästä esittelemään päiväkotien toimintaa ja tiloja. Uudet päiväkodit, kuten vaikkapa Jukola, ovat aika lailla erilaisia rakennuksia kuin päiväkodit ennen ja niissä on huomioitu lapset ja muut käyttäjät suunnittelusta asti, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Irja Seppänen.

Jukola on toteutettu kampamallilla, jossa aina kaksi ryhmää muodostavat sen kammanpiikin, oman kotipesän.

– Jukolan, Niinivaaran ja Linnunlahden päiväkodit ovat meidän isoimpia päiväkotejamme ja rakennuksina erilaisia. Nyt niiden toimintaan ja aamupäivään on mahdollista tutustua ohjatusti, kertoo Seppänen.

– Kansallisena varhaiskasvatuspäivänä voimme iloita myös siitä Joensuun kaupungin hienosta tilanteesta, että meillä on kaikissa päiväkodeissa pätevät johtajat ja koulutetut työntekijät. Juuri työntekijät tekevät sen varhaiskasvatuksen laadun vuorovaikutuksen ja ohjatun toiminnan kautta, Seppänen jatkaa.

Tutustumistapahtumat kestävät noin kaksi tuntia. Vierailijoiden saapumisaika on kello 9–9.15. Päiväkoteihin tutustuminen alkaa yhteisellä esittelytilaisuudella, jonka jälkeen katsellaan tiloja ja touhuja ohjatulla kierroksella.

Aikaa on varattu myös kysymyksille ja keskustelulle. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Vierailukohteiden osoitteet:


Jukolan päiväkoti:
Jukolankatu 1, 80160 Joensuu

Linnunlahden päiväkoti:
Heinäpurontie 66, 80110 Joensuu

Niinivaaran vuoropäiväkoti:
Vakkosalmenkatu 11, 80200 Joensuu