Sisältöjulkaisija

angle-left Leiritien rakentaminen alkaa syyskuun alussa

Leiritien rakentaminen alkaa syyskuun alussa

Joensuun kaupunki aloittaa syyskuun alussa Marjalan kaupunginosassa olevan Leiritien rakentamisen. Rakentaminen kohdistuu olemassa olevaan murskepintaiseen Leiritien osaan, jonka kautta on ollut yhteys saaren eteläkärkeen muun muassa veneen laskuluiskalle.

Leiritien murskepintaisen väylän rakentaminen liittyy Marjalan venesatamaan, jonka ensimmäinen rakennusvaihe tehtiin tänä keväänä ja toinen rakennusvaihe toteutuu keväällä 2023.

Rakennettavalle Leiritielle sijoitetaan sataman sähkö- ja valaistuskaapeleita, sekä vesi- ja viemäriputkia. Kaapeleiden ja putkien sijoittamisen lisäksi väylää levennetään ja tien kuivatusta parannetaan. Väylää ei pinnoiteta asfaltilla, vaan se jää murskepintaiseksi.

Rakentamisen ajan Leiritie on suljettu ulkopuoliselta liikenteeltä. Rakentamisen on arvioitu kestävän lokakuun loppuun saakka, jonka jälkeen väylä avataan liikenteelle.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.