Sisältöjulkaisija

angle-left Kysely etätöiden tekemisestä on avattu kunta-alan työntekijöille

Kysely etätöiden tekemisestä on avattu kunta-alan työntekijöille

 

Joensuun kaupunki on avannut kyselyn, jolla selvitetään, kuinka laajasti etätöitä tehdään sekä mitkä ovat etätyön hyödyt ja ongelmakohdat töiden tekijöille. Kysely on tarkoitettu Pohjois-Karjalan maakunnan kunta-alan työntekijöille.

- Kysely liittyy etätyön edistämis- ja kehittämishankkeeseen, mihin kaupunki on saanut ympäristöministeriön rahoituksen, kertoo Jari Leinonen Joensuun kaupungilta. Huomioimme kyselyssä, miten etätöitä on tehty ennen COVID-pandemiaa ja keskitymme siihen, miten sitä mahdollisesti haluttaisiin tehdä taas kokonaistilanteen normalisoiduttua.  

Tämän vuoden syyskuussa alkavassa hankkeessa tuodaan esiin etätyön moninaisuutta. Hankkeessa kokeillaan etätöiden tekemistä virkatyöaikojen ulkopuolella, kokeillaan miten asiakaspalvelua voidaan hoitaa etäyhteydellä sekä kunnan tyhjien tilojen tehokkaampaa hyödyntämistä etätyötiloina.

Etätöiden tekeminen voi olla myös oiva keino vähentää liikenteestä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä, ja siten parantaa ilmanlaatua ja hidastaa ilmastonmuutosta.

Rahoituksen kokonaissumma on 50 000 euroa ja sen myöntää Suomen ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut ohjelma. Hankkeen koordinoinnista vastaa Joensuun kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö.   

Etätyöhankekyselyyn voit vastata Google Forms linkin kautta
Google Forms linkki Etätyöhankekyselyyn

Henkilö tietokoneiden ääressä

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.