Sisältöjulkaisija

angle-left Koulunuorisotyötä käynnistetään Rantakylässä

Koulunuorisotyötä käynnistetään Rantakylässä

Rantakylässä käynnistyy koulunuorisotyön kokeilu, jossa on keskiössä nuorten osallisuus eri keinoin. Kokeilussa ovat mukana molemmat alueen koulut, Pataluodon koulu ja Rantakylän Normaalikoulu, sekä Joensuun kaupungin nuorisopalvelut.

Koulunuorisotyön kokeilu on osa Yhteinen Rantakylä -hanketta. Sen tavoitteena on edistää yhteisöllistä ja hyvinvoivaa Rantakylää, joissa myös nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja olla aktiivisia yhteisön jäseniä.

– Tavoitteeseen päästään kehittämällä Rantakylän kahden koulun välistä koulunuorisotyön mallia ja löytämällä uusia osallistavia työtapoja nuorten aktivoimiseen. Rantakylän eri toimijoiden yhdistäminen ja laaja verkostotyö ovat tärkeässä roolissa. Sen sijaan, että nuoret nähtäisiin "ongelmana", halutaan heidät nähdä enemmänkin voimavarana, joka auttaa Rantakylää kehittymään yhteisönä sekä alueena, sanoo nuorisotyön koordinaattori Annu Jantunen Joensuun kaupungilta.

– Käytännössä nuoret järjestävät erilaisia tempauksia ja tapahtumia koululla ja ohjaajana olen heidän apunaan. Heti syksyn aluksi pidän tukioppilaille opastusta ryhmänohjauksesta, jotta he osaavat sitten ohjata muita, kertoo yhteisöohjaaja Jose Martin.

Koulussa työskentelyn lisäksi ohjaaja jatkaa työtä myös koulupäivän jälkeen. Alueella kokeillaan nuorten ”iskuryhmätoimintaa”, eli kootaan nuoria ideoimaan ja toteuttamaan erilaisia tempauksia Rantakylän viihtyvyyden edistämiseksi. Kaiken toiminnan taustalla on nuorten omat ideat ja motivaatio.

Hankkeen toteuttaa Joensuun kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä alueen koulujen kanssa. Hanketta rahoittaa Itä-Suomen aluehallintovirasto.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.