Sisältöjulkaisija

angle-left Konservatorio aloittaa yhteisen muskarin lapsille ja ikäihmisille tammikuussa

Konservatorio aloittaa yhteisen muskarin lapsille ja ikäihmisille tammikuussa

Joensuun konservatorio aloittaa tammikuussa uutuutena eri ikäpolvien yhteisen muskarin. Lorulaari-monisukupolvimuskari toteutetaan yhteistyössä Esperi Helmikartanon kanssa.

Ideana on lapsiperheiden ja ikäihmisten yhteinen taidetoiminta ja sukupolvien kohtaaminen arjessa.

Lorulaarissa lapset, lapsiperheet ja ikäihmiset toimivat viikoittain yhdessä taiteen ja musiikin parissa muskariopettajan ohjaamassa ryhmässä. Ohjaajana on musiikkipedagogi, konservatorion musiikkileikkikoulun opettaja Liisa Karhu. Musiikin ja taiteen maailmaan tutustutaan Lorulaarissa monipuolisesti. Perustyötapoja ovat laulaminen, loruttelu ja runottelu, rytmisoittimien soittaminen, huivirentoutus, musiikin kuuntelu ja musiikkiliikunta tai tuolijumppa.

– Muskarissa voidaan myös muistella, katsoa valokuvia tai tehdä maalaus- tai piirtämistehtäviä tai yhteisötaiteellisia tuotoksia, vaikkapa konsertti. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan kohderyhmien toiveet, toimintakyky ja olosuhteet, kertoo Liisa Karhu.

Monisukupolvimuskari luo mahdollisuuden toteuttaa arjessa musiikki- ja taide-elämyksiä ja mahdollistaa eri sukupolvien vuorovaikutuksen käytännön toiminnan kautta. Musiikki ja taide voivat lisätä hyvää oloa ja virkeyttä arjessa sekä ylläpitää aktiivisuutta ja olemassa olevaa toimintakykyä. Lapsiperheet ja lapset saavat kontaktia ikäihmisiin ja samalla ilahduttavat ikäihmisten arkea.

– Monisukupolvinen muskari antaa mahdollisuuden jakaa perinteitä ja perinteistä ohjelmistoa, mutta samalla linkittää perinteet nykyaikaan ja tämän päivän arkeen, kertoo Karhu.

Lorulaari-monisukupolvimuskari alkaa tammikuun lopussa keskiviikkoisin kello 13–14 Rantakylässä, hoivakoti Helmikartanossa. Osoite on Vesikkotie 4. Kurssimaksu on konservatorion osallistumismaksu. Lisätiedot ja paikkavaraukset liisa.karhu@joensuu.fi. Paperisella lomakkeella voi ilmoittautua ensimmäisellä kokoontumiskerralla.

Joensuussa ei ole aiemmin ollut alle kouluikäisten lasten ja ikäihmisten yhteistä muskaritoimintaa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.