Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Vaara-kirjastoissa on jälleen edessä vilkas tapahtumasyksy.
Ohjelmassa on runsaasti erilaisia lukupiirejä, kirjailijavieraita ja luentoja. Lisäksi Joensuun pääkirjastossa käynnistyy jälleen säännöllinen kielikahvila syyskuussa. Musiikkiosaston tapahtumakauden avaa jo aiemmilta vuosilta tuttu Orkesteri omaksi -sarja, jonka ensimmäisinä vieraina ovat tiistaina 6.9. orkesterin taiteelliset partnerit Minna Pensola ja Antti Tikkanen.
Satutunnit alkavat osassa kirjastoja jo elo–syyskuun taitteessa. Monissa kirjastoissa on luvassa myös erilaisia perhetapahtumia pitkin syksyä.
Ajankohtaiset tapahtumat löydät verkkokirjaston tapahtumakalenterista osoitteessa vaara.finna.fi. Kaikille avoimet satutunnit ovat nähtävissä verkkokirjaston lasten sivulla. Tapahtumista tiedotetaan myös kirjaston sosiaalisessa mediassa. Kaikki kirjastojen järjestämät tapahtumat ovat maksuttomia.
Jo syksyn tapahtumien suunnittelussa hyödynnetään kesällä toteutettua tapahtumakyselyä, jonka avulla kirjasto keräsi asiakkaiden toiveita etenkin aikuisille suunnatuista tapahtumista. Kyselyyn saatiin yli 300 vastausta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Vaara-kirjastojen tapahtumasuunnittelussa jatkossakin.