Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupunki seuraa aktiivisesti koronatilannetta – Kaupunginorkesterin kävijöitä suositellaan noudattamaan maskisuositusta

Kaupunki seuraa aktiivisesti koronatilannetta – Kaupunginorkesterin kävijöitä suositellaan noudattamaan maskisuositusta

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui yhdessä Siun soten kanssa arvioimaan koronapandemian tilannetta 7. lokakuuta. Valmiusjohtoryhmän kokouksessa linjattiin, ettei toistaiseksi ole tarvetta rajoittaa kaupungin tilojen käyttöä tai palveluita. Myös Sosiaali- ja terveysministeriön antaman koronavirustilannekatsauksen mukaan Pohjois-Karjalan koronatilanne on perustasolla.

– Tällä hetkellä kaupungin koronatilanne on viikonlopun tartuntaryppäästä huolimatta melko rauhallinen, joten tällä hetkellä ei ole tarpeen rajoittaa kaupungin tilojen tai palveluiden käyttöä.  Seuraamme aktiivisesti tilannetta ja luonnollisesti tilannekuva voi muuttua hyvin nopeasti. Mikäli koronatilanne pahenee, niin annamme tarkempia ja kohdennettuja ohjeita eri kaupungin tilojen ja palveluiden käyttöön. Tiedotamme välittömästi, mikäli muutoksia on luvassa, toteaa Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Itä-Suomen yliopisto on kiristänyt kasvomaskisuositusta kampusalueeIla. Itä-Suomen yliopisto suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikissa tiloissa, joissa on kerralla useampia henkilöitä, myös luennoilla. Aiemmin suositus koski vain tilanteita, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

– Tästä syystä suosittelemme kaikkia kaupunginorkesterin konserteissa vierailevia käyttämään kasvomaskia, kertoo Joensuun kaupungin hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen.

Kaupunki suosittelee kaupunkilaisia noudattamaan tarkasti Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimia hygienia- ja turvallisuusohjeita sekä kaupungin verkkosivuille on koottuja ohjeita.

– Keskeistä on, että noudatamme turvavälejä, muistamme käsi- ja yskimishygienian ja emme vieraile eri palveluissa kipeänä eli noudatetaan niitä ohjeita, jotka ovat voimassa. Tuleva viikko on syyslomaviikko, joten meidän kaikkien on syytä olla erityisen huolellisia näissä asioissa. Myös matalalla kynnyksellä on syytä hakeutua koronatestiin, jatkaa Karjalainen.

Kaupungin verkkosivuille on koostettu ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia. Lisäksi riskiryhmään kuuluvien tulisi arvioida omalta kohdaltaan riskit yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin osallistumisessa.

Katso tarkemmat ohjeet kaupugin verkkosivuilta

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.