Joensuun kaupungin joulukuussa päättyneet yhteistoimintaneuvottelut toivat säästötoimia jokaiselle kaupungin toimialalle, myös kulttuuriin ja sitä kautta kaupunginorkesterille.
Osa säästötoimenpiteistä on jo aloitettu, osan toteuttamista vielä suunnitellaan. Orkesteri on ollut viime kaudella hienossa nosteessa ja muun muassa kasvatti kävijämääriään. Tulevien säästöjen ei tarvitse tarkoittaa tämän kehityksen muuttumista.
Kaupungin tiukka talousraami tuleville vuosille on ollut tiedossa ja ratkaisuja säästöjen toteuttamiseksi on selvitetty laajalla yhteistyöllä.
– Olemme yhdessä orkesterin kanssa pyrkineet etsimään keinoja säästöjen toteuttamiseksi ja tulojen kasvattamiseksi sekä tehneet aikataulua toimenpiteille, kertoo kaupunginorkesterin intendentti Marjo Vattulainen.
– Säästöt meidän kohdallamme eivät tarkoita henkilöstövähennyksiä. Meillä on tulossa koesoittoja eli haemme uusia muusikoita eläköityvien tilalle. Tässä yhteydessä tarkastelemme myös aloittavien muusikoiden tehtävänkuvia, joiden kautta saamme henkilöstömenoja pienemmäksi. Meille asetetun tulostavoitteen pyrimme saavuttamaan myös muilla tavoin kuin lipputuloja kasvattamalla, esimerkiksi yritysyhteistyöllä, oheistuotemyynnillä sekä tilausesiintymisillä, Vattulainen jatkaa.
Konserttimäärät tulevat jatkossa pysymään samana. Vuoden 2020 pienempi määrä johtuu oopperaproduktion puuttumisesta. Se on ohjelmistossa taas vuonna 2021, jolloin konserttimäärä on taas suurempi.
Joensuun kaupungin näkökulmasta kaupunginorkesteri on edelleen arvokas osa kaupunkiorganisaatiota. Kaupungin hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen myös kiittää aktiivisesta keskustelusta orkesterin tulevaisuudesta.
– Olemme erittäin iloisia, että yleisö on löytänyt orkesterin ja kävijämäärät ovat nousseet. Haluamme myös kiittää kaupunkilaisia tuesta ja aktiivisuudesta keskustelussa orkesterin tulevaisuudesta. Ymmärrämme ja jaamme kuntalaisten huolen asiasta. Virkamiehinä meidän tulee nähdä myös koko kaupungin ankara taloustilanne. Yhdessä nyt selvitämme, miten säästötoimet toteutetaan, Riitta Huurinainen sanoo.
– Orkesterille asetetut tavoitteet myytyjen lippujen määrässä eivät ole utopistisia, sen olemme jo vuoden 2019 nousseina lipunmyyntimäärinä osoittaneet. Yleisön reaktiot ja kiinnostus konserttejamme kohtaan vahvistavat orkesterin olemassaoloa kunnallisena organisaationa, sanoo Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Sari Kaasinen.